Kirjaudu

Johda itseäsi - Valttikortit työssä onnistumiseen

Loading Loading...

Ajankohta 27.10.2021 - 28.10.2021
Aika
Paikkakunta Helsinki
Ilmoittautumisaika


Onko sinulla relevanttia osaamista myös tulevaisuuden tarpeisiin?

Työ on ollut jo usean vuoden murroksessa. Koronan myötä muutoksen vaikutus syventyi ja laajentui äkillisesti: koko työn käsite ja rakenne ovat nyt muotoutumassa uudelleen. Työn tekemisestä tulee entistä itseohjautuvampaa, palvelemme entistä enemmän toisiamme ja teemme työtä yhteisen kokonaisuuden hyväksi. Vanhat mallit eivät välttämättä enää toimi ja uutta varten tarvitaan uudenlaisia näkemyksiä, taitoja ja tapoja toimia työyhteisössä. Sellaisia, jotka ohjaavat kokonaisvaltaiseen vastuunottoon itsestä, osaamisesta ja hyvinvoinnista. Työelämä tarvitsee nyt aivan uusia taitoja! Niitä me tällä kurssilla opimme.

Tämä koulutus on kohdennettu asiantuntija-, asiakaspalvelu-, assistentti- ja toimistotyötä tekeville sekä kaikille heille, jotka kokevat, että muutosherkkä ja hektinen työelämä vaatii uusien taitojen haltuunottoa. Moni taho on kartoittanut ja analysoinut tulevaisuuden työelämän osaamistarpeita ja uudet työelämätaidot, kuten sosiaaliset taidot, luovuus, yhteistyötaidot, ongelmanratkaisutaidot, tunneäly ja neuvottelutaidot, ovat listojen kärjessä. Nämä taidot vahvistavat kykyä oppia ja sopeutua muutoksiin. Useita rooleja häviää työelämästä ja uusia syntyy koko ajan. Digitalisaation ja Koronan aiheuttama työn murros on tässä ja nyt – tule kehittämään osaamistasi ja ottamaan muutos haltuun!

Tule mukaan koulutukseen ja luodaan yhdessä vakaata perustaa, joka kantaa myös tulevaisuudessa!


Tämä koulutus on kohdennettu asiantuntija-, asiakaspalvelu-, assistentti- ja toimistotyötä tekeville sekä kaikille heille, jotka kokevat, että muutosherkkä ja hektinen työelämä vaatii uusien taitojen haltuun ottoa.

KOULUTUKSEN OHJELMA
(ohjelman osuuksien kellonajat joustavat ryhmän tarpeen mukaan)

PÄIVÄ 1: 27.10.2021

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

9.00 Tervetuloa koulutukseen! Koulutus alkaa. 
Tarja Isola, koulutuspäällikkö, FCG

9.10 Läsnäolosta se lähtee
Kaija Solana, kouluttaja

Mindfulness ja erilaiset hengitystekniikat keskittymisen tueksi
Keskittymisen vaikuttavuus työssä
Kuinka etsin fokuksen ja keskityn olennaiseen?
Priorisoinnin tärkeimmät kulmakivet
Muita ajankäytön työkaluja

10.15 Tauko

10.30 Vuoroin vaikuttaminen lähellä ja etänä

Vuorovaikutussuhteista tärkein: suhde itseen
Kuinka vaikutan, olen sitten etänä tai toimistolla?
Erilaiset reagointitavat – mukautettu kommunikointi erilaisiin tilanteisiin ja erilaisiin ihmisiin

11.30 Lounas

12.30 Viestinnän tehokkuuden parantaminen 

Miksi tunteet ovat tärkeitä työelämässä tänä päivänä?
Tunteet ja niiden vaikutus viestinnässä, tunneäly ja intuitio
Aito ihmisten kohtaaminen - myös vaikeissa tilanteissa
Kuinka kohtaan toiset ihmiset sellaisina, kuin he ovat?
Kuinka kohtaan vaikean tilanteen työssä?
Kuinka säilytän fokuksen vaikeasta tilanteesta huolimatta?

14.00 Kahvitauko

14.20 Palautetaidot

Osaanko antaa palautetta? Tai vastaanottaa sitä?

16.00 Ensimmäinen päivä päättyy 

PÄIVÄ 2: 28.10.2021

9.00 Koulutuksen toinen päivä alkaa. 
Kaija Solana, kouluttaja

9.05 Luovasti muutosten virrassa

Käsillä olevat muutokset ja niiden vaikutukset omaan työhön
Miten kohtaan jatkuvan muutoksen?
Miten voin kehittää omaa muutoskykyäni?

10.15 Tauko

10.30 Mielen mahtivoimat käyttöön!

Ajatuksilla on valtava voima. Aivojen plastisuus ja kyky muuttaa ajatuksia omaksi ja kokonaisuuden eduksi.
Piilovaikuttajat taustalla: rakentavat ja rajoittavat uskomukset
Mielen mestariksi voi treenata, mutta miten?
Äkillisten tilanteiden kääntäminen voitoksi

11.30 Lounas

12.30 Hyvinvointi ja jaksaminen

Stressinsieto, resilienssi, omat rajat, oma voima
Miten ylläpidän resilienssiäni?
Omien rajojen selkiyttäminen
Miten vahvistan erottelukykyäni ja omaa voimaani?
Kokonaisvaltainen hyvinvointi ja vastuu
Mistä kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu?
Miten ylläpidän omaa hyvinvointia ja autan siten muitakin voimaan paremmin?

14.00 Kahvitauko

14.20 Motivaatio ja sen ylläpitäminen sekä oma kehittyminen

Mikä minua motivoi ja miten ylläpidän sisäistä motivaatiota?
Survival Kit – itselle sopiva ensiapupakki

Jokaisella on oma tapansa selviytyä vaikeuksista. Henkilökohtainen selviytymispakki on hyvä miettiä käyttövalmiiksi tulevaa varten.

15.30 Yhteenveto ja lopetus

16.00 Koulutus päättyy

540,00 EUR + alv 24%
Hinta sisältää opetuksen, sähköisen materiaalin ja ohjelmassa mainitut ateriat.

Maksuihin lisätään laskutuslisä.

Ilmoittautumisen peruutus:
Voit perua osallistumisesi maksutta 12.10. saakka. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitetaan 50 % osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä, laskutetaan koko osallistumismaksu. Jos olet estynyt osallistumaan, voit ilmoittaa toisen osallistujan organisaatiostasi tilallesi.

Original Sokos Hotel Presidentti
Eteläinen Rautatiekatu 4
00100 HELSINKI

Lisätiedot

Viimeinen kuluton peruutuspäivä on 12.10.2021.

Tarvitsetko majoitusta? Olemme varanneet hotellista seuraavia huoneita:
Standard yhden hengen huone 149 euroa / huone / yö

Huonehintaan sisältyy runsas hotelliaamiainen, hotelliasukkaiden saunavuoro, langaton internetyhteys (Wi-Fi) ja alv. Hotelli pitää oikeuden ALV muutokseen
Maksutapa: Jokainen majoittuja vastaa itse omista majoituskuluistaan. Maksutapana hotelli hyväksyy käteisen, pankkikortin tai luottokortin.

Varaukset: Sokos Hotels Myyntipalvelu
Puhelin: +358 300 870 000 / yksittäiset huonevaraukset
Sähköposti: sokos.hotels@sok.fi
www.sokoshotels.fi – varauskoodi netissä BJOHDA1021


Mainitkaa ystävällisesti kiintiötunnus ”BFCG JOHDA ITSEÄSI” varausta tehdessä.

Varaukset: 12.10.2021 klo 20.00 mennessä.

Kaija Solana on inspiroiva ja omalla esimerkillään rohkaiseva muutoskatalysaattori. Ihmisyys ja elämä kokonaisuutena, sekä niihin tarvittavat taidot ovat Kaijan sydäntä lähellä. Hän uskoo, että näitä sisäisen johtajuuden ja aidon itsetuntemuksen taitoja tarvitaan entistä enemmän myös työelämässä. Maailmanlaajuinen asenteiden, arvojen ja toimintatapojen uudelleenjärjestely haastaa meidät uudenlaiseen vastuullisuuteen, laajentamaan potentiaaliamme ja ottamaaan pään lisäksi käyttöön myös sydämemme. Kaija puhuu merkityksellisistä asioista jalat juurevasti maassa ja kykenee läsnäolollaan luomaan luottavaisen, innostavan ja energiaa kohottavan ilmapiirin, joka kannustaa käytännön tekoihin.

Asiakaspalvelu, kasvu ja kehittyminen ovat kuuluneet Kaijan elämään aina. Koulutuskokemusta on kertynyt jo 20 vuoden ajan, ensin matkailualalla ja viimeiset vuodet oman yrityksensä coachina ja muutosvalmentajana. Siinä välissä hän oli 10 vuotta osakkaana IT-koulutusyrityksessä toimien mm. myynnin, markkinoinnin ja HR:n parissa. Monipuolista työelämän kokemusta Kaijalla on niin työntekijänä, esimiehenä, kuin yrittäjänä.

Kaija on satojen blogien lisäksi kirjoittanut itsensä johtamisen perusoppaan: Elämän virrassa – Miten elät linjassa muutosten kanssa. Valovoimaisena puhujana hän on mukana Speakers Forumin (www.speakersforum.fi/kaija.solana) ammattitaitoisten puhujien joukossa. Lisätietoja: www.kaijasolana.com

Ilmoittaudu

Kysy lisätietoja

Ilmoittautumis- ja laskutusasioissa otathan yhteyttä koulutuksen asiakaspalveluun: koulutusinfo@fcg.fi

Yhteyshenkilöt

KoulutuspäällikköTarja Isolapuh. +358 40 450 86 44etunimi.sukunimi@fcg.fi



FCG Finnish Consulting Group Oy
Osmontie 34 (PL 950)
00601 Helsinki
puh. +358 41 730 9011
etunimi.sukunimi@fcg.fi
www.fcg.fi/koulutus

Tulosta (PDF)