Ilmoittaudu
- +
Valitse
Mahdolliset alennuskoodit voit syöttää kassalla.

Valmennus on tarkoitettu kunta-alan organisaatioiden lähiesimiehille ja keskijohdolle. Suomessa on tällä hetkellä jo yli 400 sertifioitua kunta-alan esimiestä. Nyt haemme uusia osallistujia!

Kuntien, kuntayhtymien ja kuntien omistamien yhteisöjen esihenkilöille ja keskijohdolle suunnattu valmennus käynnistyy toukokuussa 2022. Uudistetussa ohjelmassa tavoitteena on omassa johtajuudessa kasvaminen ja kehittyminen, joka tukee myös organisaation johtamisen kehittämistä. Oppimista mahdollistetaan tiedollisilla näkökulmilla, valmentavalla vertaiskeskustelulla ja yhteisreflektoinnilla arjen johtamistilanteiden kautta sekä itsenäisellä opiskelulla valmennustapaamisten välissä.


Valmennuksen vaikuttavuus osallistuvalle organisaatioille vahvistuu, kun mukana on useita esimiehiä samasta organisaatiosta.

Kuntaliitto myöntää ohjelman suorittaneille EKJ-sertifikaatin, joka on julkinen tunnustus korkeatasoisista valmiuksista toimia kuntasektorin esimiestehtävissä sekä kehittää omaa työyhteisöään ja osaamistaan. Sertifikaattiin on oikeutettu henkilö, joka on tehnyt EKJ-kehittymistehtävän ja osallistunut valmennusohjelmaan.


Valmennus tarjoaa osallistujille:

  • työkaluja oman johtajuuden tunnistamiselle ja kehittämiselle
  • tukea esihenkilötaitoihin palveluiden ja työn muutoksessa
  • mahdollisuuden pysähtyä keskustelemaan, verkostoitua ja saada vertaistukea sekä ohjattua ryhmäcoachausta


Viimeinen virallinen ilmoittautumispäivä on 5.5.2022. Osallistujia otetaan mukaan ohjelman alkuun saakka, mikäli paikkoja on vapaana.

Teemat

  • esihenkilötyö
  • johtaminen
  • keskijohdon valmennus
  • esihenkilövalmennus
  • ryhmäcoaching
  • lähiesimies

Ohjelma

Kokonaisuus sisältää kolme kaksipäiväistä lähijaksoa sekä etäopiskelua digitaalisella alustalla lähijaksojen välissä.

Valmennuksessa käytetään Howspace alustaa, johon kootaan käytännön materiaalit ja informaatio ohjelmasta. Alustalta löytyy myös materiaalit ennakkotehtäviin.

EKJ6 1. jakso 19.-20.5.2022
Työn ja ihmisten johtaminen – muuttuva kuntatyö

Sokos Hotel Presidentti

Torstai 19.5.2022

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

9.00 Tervetulosanat

9.15 Ihmiset tutuksi

10.00 Henkilöstöjohtamisen uudistaminen
dosentti, lehtori Pia Lappalainen, Aalto Yliopisto

11.30 Lounas

12.30 Tunnista johtajan eri roolit – coach, manager, leader
Executive Coach Hannele Haapio & Executive Coach Marjut Alatalo, BoMentis

14.00 Kahvit

14.15 Työskentely edellisestä aiheesta jatkuu

15.30 Päivän yhteenveto

16.00 Ensimmäinen päivä päättyy


Perjantai 20.5.2022

8.00 Ilmoittautuminen ja aamupala

8.30 Tervetuloa toiseen päivään

9.00 Ryhmäcoaching, orientaatiotehtävän läpikäyntiä kehittämistarpeiden pohjalta.

10.00 Tauko

10.15 Ryhmäcoaching jatkuu

12.00 Lounas

13.00 Tulevaisuuden työelämän uudistaminen
Muutosjohtamisen ja esimiestyön valmentaja, tietokirjailija, coach Helka Pirinen

13.45 Kahvit työskentelyn yhteydessä

14.30 Jakson päätös ja yhteenveto, välitehtävien alustus

15.00 Lopetus

 

Jaksojen välissä välitehtävän sekä henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman palautus.


EKJ6 2. jakso 25.-26.8.2022
Tuloksellisuutta johtamiseen – asiakaslähtöisyyttä palveluprosesseihin
Kuntatalo

Torstai 25.8.2022

9.00 Aamukahvi ja orientoituminen jakson työskentelyyn

9.30 Avaussanat
Keva:n toimitusjohtaja Jaakko Kiander

10.00 Yhteiskehittäminen ja palvelumuotoilu asiakaslähtöisen toiminnan ytimessä
liiketoimintamuotoilija Krista Keränen, Vision factory

10.30 Tauko

10.45 Työskentely edelliseen aiheeseen liittyen jatkuu

12.30 Lounas

13.30 Ryhmäcoaching

14.30 Kahvitauko

14.45 Ryhmäcoaching jatkuu

16.30 Ensimmäisen päivän ohjelma päättyy


Perjantai 26.8.2022

8.30 Aamukahvi ja hedelmät tarjolla

9.00 Tervetuloa valmennuksen toiseen päivään

9.05 What is Lean – An Introduction to Lean Philosophy*
tutkija Niklas Modig

10.15 Tauko

10.30 Edellinen aihe jatkuu

12.00 Lounastauko

13.00 Ohjelma jatkuu

15.00 Jakson yhteenveto, tulevan välitehtävän esittely

15.30 Jakso päättyy

*esityskieli on englanti

Jaksojen välissä välitehtävän sekä henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman palautus.


EKJ6 3. jakso 13.-14.10.2022 - Kuntatalo
Uusin eväin kohti toimintakulttuurin muutosta

Asiantuntijat

Pirinen, Helka
Muutosjohtamisen ja esimiestyön valmentaja, tietokirjailija, coach
Helka Pirinen (MBA, FK), tietokirjailija, valmentaja ja key note puhuja. Helkalla on yli 20 vuoden kokemus puhujana ja valmentajana eri toimialoilla toimivissa yrityksissä, sekä Suomessa että ulkomailla. Helka tutkii uteliaana työelämän eri ilmiöitä ja käy puhumassa eri tapahtumissa ja foorumeilla. Hän kirjoittaa artikkeleita ja blogeja eri medioihin ja tekee johtamisesta All in- podcastsarjaa Suplaan. Helkan erityisosaamista on muutosjohtaminen, tulevaisuuden johtaminen ja hybridityö, strateginen johtaminen ja asiakaskokemus. Helka on innostava puhuja, joka herättelee kuulijoitaan ajattelemaan asioita uusista näkökulmista. Helkan slogan on: Uudistuminen vaatii johtajuutta – ole rohkea ja laita itsesi peliin!
Lappalainen, Pia
Aalto-yliopisto
dosentti, lehtori
Pia Lappalainen on tekniikan tohtori ja englannin opettaja, joka toimii suorituksen johtamisen ja työyhteisöjen konfliktinhallinnan dosenttina Maanpuolustuskorkeakoulussa ja suorituskyvyn johtamisen ja esimiesviestinnän dosenttina LUT-yliopistossa. Hän on myös Aalto-yliopiston lehtori ja Aalto University Executive Educationin senior advisor. Pia on julkaissut tutkimuksia esimiesten tunneälystä, työn imusta ja henkilöstötuottavuudesta ja hänen johtamisen väitöskirjansa vuodelta 2012 voitti kansainvälisen SEFI Best PhD -palkinnon. Pia on myös työyhteisösovittelija ja hän kouluttaa uusia sovittelijoita kolmessa suomalaisessa yliopistossa.
Haapio, Hannele
BoMentis Oy
Executive Coach
Alatalo, Marjut
Executive Coach

Hinnat

1700,00 EUR + alv 24%
- organisaatiosta viisi ensimmäistä osallistujaa á 1 700 € (+ alv)
- seuraavat á 1 500 € (+ alv)

Osallistuminen voidaan peruuttaa maksutta viimeiseen ilmoittautumispäivään eli 5.5.2022 mennessä. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista peritään 50 prosenttia osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä ollenkaan ja osallistuja jättää saapumatta tilaisuuteen, laskutetaan koko osallistumismaksu.

Sijainti

Kuntatalo

Toinen Linja 14
00530
HELSINKI

Kenelle

Ohjelma on tarkoitettu kunta-alan organisaatioiden lähiesihenkilöille ja keskijohdolle.

Majoitus

Helsinki Congress Paasitorni

Paasivuorenkatu 5 A
00530
HELSINKI

Scandic Paasi

Scandic Paasi
Paasivuorenkatu 5 B
00530 HELSINKI
Puhelinnumero: +358 9 231 1700
Sähköposti: paasi@scandichotels.com

2. jakson majoitus

131 € yhden hengen huone / vuorokausi
151 € kahden hengen huone / vuorokausi

Jokainen majoittuja varaa huoneensa itse osoitteesta: http://www.scandichotels.fi/?bookingcode= BFCG240822

Varaukset voi tehdä varaustunnuksella BFCG240822 nettisivuilta, puhelimitse tai sähköpostilla hotellin
myyntipalvelusta, yllä olevia yhteystietoja käyttämällä.

Huoneet ovat varattavissa 10.08.2022 mennessä tai hotellin varaustilanteen mukaan.

3. jakson majoitus

129 € yhden hengen huone / vuorokausi
149 € kahden hengen huone / vuorokausi

Jokainen majoittuja varaa huoneensa itse osoitteesta: http://www.scandichotels.fi/?bookingcode=BFCG121022

Varaukset voi tehdä varaustunnuksella BFCG121022 myös puhelimitse tai sähköpostilla hotellin myyntipalvelusta,
yllä olevia yhteystietoja käyttämällä.

Huoneet ovat varattavissa 28.9.2022 mennessä tai hotellin varaustilanteen mukaan.

Sokos Hotel Presidentti

Eteläinen Rautatiekatu 4
00100
HELSINKI
https://www.sokoshotels.fi/fi/tietoa-meista/original

1. jakson majoitus

Standard yhden hengen huone 139 euroa/huone/yö
Standard kahden hengen huone 159 euroa/huone/yö

Varaukset: Sokos Hotels Myyntipalvelu 
Puhelin: +358 300 870 000 / yksittäiset huonevaraukset 
Sähköposti: sokos.hotels@sok.fi 
Mainitkaa ystävällisesti kiintiötunnus ”FCG EKJ6 1.foorumi” varausta tehdessä. www.sokoshotels.fi – varauskoodi netissä BEKJ61FOORUM 

Kiintiön voimassaoloaika: 50% varaamattomista huoneista vapautuu 06.04.22 Kiintiön viimeinen varauspäivä 20.4.2022

Jokainen osallistuj varaa ja maksaa majoituksensa itse.

Lisätietoa

Torppa, Hannes
Koulutuspäällikkö
Hannes.Torppa@fcg.fi
+358 41 731 2989
Rasi, Suvi
Tapahtumatuottaja
Suvi.Rasi@fcg.fi
+358 41 730 9238