Varför delta?

Vaalikelpoisuutta ja esteellisyyttä koskevilla säännöksillä turvataan kuntalaisten luottamusta hallintoon sekä päätöksenteon puolueettomuuteen. Kaikkien kuntien hallinnossa työskentelevien ja päätöksentekoon osallistuvien on oleellista tuntea vaalikelpoisuuteen ja esteellisyyteen liittyvä sääntely.
 
Esteellisyys on keskeinen päätöksentekoon liittyvä seikka, jonka tavoitteena on taata puolueettomuus hallintoasian käsittelyssä. Esteellisen henkilön osallistuminen asian käsittelyyn on menettelyvirhe ja päätös voi tämän seurauksena kumoutua. Oletko siis tarpeeksi tietoinen esteellisyyteen liittyvistä kysymyksistä ja kiemuroista? Entä toteutuuko esteellisyyden periaatteet kunnassanne oikein?
 
Esteellisyystilanteet ovat usein hankalia tulkintatilanteita, jotka ilmaantuessaan vaativat tapauskohtaista harkintaa. Tässä koulutuksessa otat haltuun käytännön esimerkkien ja oikeustapausten avulla kunnassa toimivien henkilöiden esteellisyyteen sekä erilaisiin toimintatapoihin liittyviä kysymyksiä. Olit sitten kokeneempi konkari tai uudempi tekijä, tämän koulutuksen avulla kehität osaamistasi. Tutustu koulutuksen hyötyihin alta ja ilmoittaudu mukaan!  
 
Osallistujan hyödyt
  • Varmistat, että osaat tunnistaa ja käsitellä esteellisyystilanteet oikein omassa roolissasi.
  • Turvaat hyvän hallinnon periaatteiden toteutumista ja päätöksenteon luotettavuutta kunnassasi.
  • Vahvistat omaa osaamistasi vaativissa ja tulkinnanvaraisissa tilanteissa.
 
Organisaation hyödyt
  • Hyvän hallinnon periaatteet toteutuvat johdonmukaisesti hallinnossa ja päätöksenteossa.
  • Päätöksenteon luotettavuus ja uskottavuus vahvistuvat.
  • Toimintatavat selkeytyvät ja päätöksenteko sujuvoituu. 

Ilmoittaudu

8.2. mennessä

För vem?

Koulutus on suunnattu kaikille kuntien viranhaltijoille, työntekijöille sekä luottamushenkilöille, jotka osallistuvat päätöksentekoon tai joutuvat arvioimaan esteellisyyteen liittyviä kysymyksiä. 

Priser

Hinta on 240 € + voimassaoleva alv / hlö

Jos organisaatiostanne osallistuu 4–10 hlöä, hinta yhteensä on 960 € + voimassaoleva alv
 
Kuntakohtainen hinta 1800 € + voimassaoleva alv (Kaikki kunnan edustajat ovat oikeutettuja osallistumaan. Huom! Ilmoittautuminen vaaditaan kaikilta.).
 

Ryhmähinta ja kuntakohtainen hinta on voimassa 1.2.2027. saakka.

Ryhmähintaan ja kuntakohtaiseen hintaan sisällytettävät ilmoittautumiset tulee tehdä ryhmän ilmoittajan kautta – muutoin ilmoittautumisia ei voida hyväksyä osaksi ryhmälaskua. Ryhmähinta edellyttää, että kaikille ryhmään kuuluville henkilöille on ilmoitettu yhtenäiset laskutustiedot ja ryhmä laskutetaan yhdellä koontilaskulla.

Hinta sisältää opetuksen ja sähköisen materiaalin. Hintaan lisätään laskutuslisä (5 € + alv).

Ilmoittautumisen peruutus
Voit perua osallistumisesi maksutta 1.2.2027 saakka. Veloitamme tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista 50 % osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä ollenkaan, laskutamme koko osallistumismaksun. Mikäli olet estynyt osallistumaan, voit ilmoittaa toisen osallistujan organisaatiostasi tilallesi.
 
 

Contact information

Lehtinen
Salla
Koulutuspäällikkö
Salla.Lehtinen@fcg.fi
+358 41 7314265
Asiakaspalvelu, koulutukset
Asiakaspalvelu
koulutukset
koulutusinfo@fcg.fi
041 730 9011