Varför delta?

Rakennusvalvonnassa yhdistyvät vahva substanssiosaaminen, viranomaisvastuu ja hallinnolliset menettelyt. Työssä tarvitaan vahvaa ymmärrystä sekä toimialan omasta lainsäädännöstä että kunnallisesta päätöksenteosta yleisesti.

Koulutuksen tavoitteena on auttaa osallistujia hahmottamaan rakennusvalvonnan menettelyitä osana kunnan yleistä hallintoa sekä vahvistaa osaamista tietyissä prosesseissa, päätösten valmistelussa ja viranomaismenettelyissä.

Koulutuskokonaisuus koostuu perusrungosta ja aikataulutetuista webinaareista. Perusrunko sisältää viisi yleishallintoon keskittyvää verkkokurssia, joiden lisäksi neljä aikataulutettua webinaaria keskittyvät toimialakohtaisiin erityispiirteisiin: hallintopakkokeinoihin rakennusvalvonnassa, maankäytön ja rakentamisen muutoksenhakuun, julkisuuteen ja tietopyyntöihin rakennusvalvonnassa sekä laadukkaaseen päätösvalmisteluun teknisellä sektorilla.

Suoritettuaan kokonaisuuden osallistuja:

  • ymmärtää paremmin rakennusvalvonnan hallinnollisen ulottuvuuden,

  • osaa linkittää rakennusvalvonnan substanssin selkeämmin kunnallishallinnon yleisiin periaatteisiin ja menettelyihin, 

  • vahvistaa osaamistaan viranomaispäätösten valmistelussa ja perustelemisessa sekä

  • parantaa valmiuksiaan toimia rakennusvalvonnassa vaikuttavien sidosryhmien kanssa.

Koulutuksen avulla organisaatio:

  • vahvistaa rakennusvalvonnan hallinnollista ulottuvuutta ja osaamista,

  • tukee laadukasta ja yhdenmukaista viranomaispäätöksentekoa,

  • ehkäisee eri prosesseissa ja menettelyissä esiintyviä virheitä sekä

  • lisää valmiuksia toimia niin rakennusvalvonnan kuin vastata toimintaympäristön muutoksiin.

Kokonaisuus rakentuu seuraavista verkkokursseista:

  • Kuntatyön starttipaketti

  • Asiasta päätökseen – kunnallisen päätöksenteon tavat

  • Kokousasiakirjat laadinnasta julkaisuun

  • Julkisuus & salassapito

  • Valmistelun ja esittelyn osaaja

Perusrungon lisäksi opintopolkuun kuuluu seuraavat webinaarit:


Lisää alan kiinnostavimpia koulutuksia täältä 

Ilmoittaudu

5.3. mennessä

Tallenne

Saat koulutuksesta tallenteen määräajaksi.

Programmera

För vem?

Koulutus sopii loistavasti ympäristötoimialalla rakennusvalvonnan parissa työskenteleville hallinnon ammattilaisille, kuten sihteereille, assistenteille, hallinnon asiantuntijoille, viranhaltijoille ja muille, jotka tarvitsevat vahvaa osaamista niin rakennusvalvonnan erityispiirteistä kuin yleishallinnon käytännöistä ja prosesseista.

Priser

Hinta on 350 € + voimassaoleva alv / hlö

Jos organisaatiostanne osallistuu 4 henkilöä tai enemmän, hinnoittelu on seuraavan portaikon mukainen:
Ryhmähinnat voimassa 28.2.2027 saakka 
4–10 hlöä, hinta yhteensä 1400 € + alv
11–20 hlöä, hinta yhteensä 2200 € + alv
21–30 hlöä, hinta yhteensä 2600 € + alv
31–40 hlöä, hinta yhteensä 3500 € + alv
41–50 hlöä, hinta yhteensä 4000 € + alv
51–60 hlöä, hinta yhteensä 4500 € + alv
61-70 hlöä hinta yhteensä 5000 € + alv
71-100 hlöä hinta yhteensä 5200 € + alv
101 tai enemmän, hinta yhteensä 5500 € + alv
Ryhmähintaan sisällytettävät ilmoittautumiset tulee tehdä ryhmän ilmoittajan kautta – muutoin ilmoittautumisia ei voida hyväksyä osaksi ryhmälaskua. Ryhmähinta edellyttää, että kaikille ryhmään kuuluville henkilöille on ilmoitettu yhtenäiset laskutustiedot ja ryhmä laskutetaan yhdellä koontilaskulla.


Hinta sisältää opetuksen ja sähköisen materiaalin. Hintaan lisätään laskutuslisä (5 € + alv). 

 

Ilmoittautumisen peruminen: 

Voit perua osallistumisesi maksutta 28.2.2027 saakka. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä ollenkaan, laskutamme koko osallistumismaksun. Mikäli olet estynyt osallistumaan, voit ilmoittaa toisen osallistujan organisaatiostasi tilallesi.

Plats

FCG Teams

Contact information

Lehtinen
Salla
Koulutuspäällikkö
Salla.Lehtinen@fcg.fi
+358 41 7314265
Asiakaspalvelu, koulutukset
Asiakaspalvelu
koulutukset
koulutusinfo@fcg.fi
041 730 9011