Miksi osallistua?

Kuntayhtiön hallitusosaaja (Kho) on Kuntaliiton sertifioima arvostettu opintokokonaisuus kuntayhtiöiden hallituksen jäsenille, toimitusjohtajille sekä kunnan / hyvinvointialueen konserniohjauksen vastuuhenkilöille. 
Teema-alueina muun muassa:

  • Omistajapoliittiset linjaukset kuntayhtiön toiminnan lähtökohtana

  • Julkisuusvelvoite käytännössä

  • Huolellinen liiketoimintapäätös muuttuvassa toimintaympäristössä

  • Talous-, laki-, vero- ja valvonta-asioiden käsittely hallituksessa

  • Hallitustyön jatkuva kehittäminen

Tilauskoulutuksen etuja ovat lisäksi esimerkiksi konserniohjaukseen liittyvien sisältöjen rakentaminen tilaajan toiveiden mukaisesti sekä koulutuspaikan läheisyyteen liittyvä ajankäytöllinen tehokkuus. Tilauskoulutus aikataulutetaan aina tilaajan tarpeiden ja odotusten mukaisesti.

Kho-tilauskoulutus on koettu erityisen antoisana oppimiskokemuksena valtuustokauden alussa nimetyille kuntayhtiöiden uusille hallituksen jäsenille ja konserniohjauksen vastuuhenkilöille!

Toteutimme kho-kurssin tilauskoulutuksena, jolloin aiheista päästiin keskustelemaan kaikil-le tutussa toimintaympäristössä. Mukana oli kuntayhtiöiden hallitusten jäseniä ja toimitus-johtajia sekä kaupunginhallituksen jäseniä.

Palautteiden perusteella koulutus toi tuoreita näkökulmia hallitustyöskentelyyn ja samalla se antoi ajatuksia myös konsernijohtamisen kehittämiseen. Mielestäni tilauskoulutuksen eräs merkittävä etu on, että se myös automaattisesti edes-auttaa konserniyhtiöiden toimintatapojen yhdenmukaistumista, mikä puolestaan helpottaa konsernijohtamista.
Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen, Someron kaupunki
Koulutuksessa käydyt aiheet olivat työni kannalta hyödyllisiä ja kouluttajien antamat esimerkkitapaukset toivat hyviä ja hyödyllisiä näkökulmia aiheisiin.
Kho-osallistuja

Kenelle?

Kho-opintokokonaisuus on suunnattu kuntayhtiöiden hallituksen jäsenille ja varajäsenille, toimitusjohtajille sekä kunnan / hyvinvointialueen konserniohjauksen ja -johdon vastuuhenkilöille.

Hinnat

Ota yhteys ja keskustellaan lisää teille parhaiten sopivasta oppimisratkaisusta.

Tilauskoulutuksen hinnasta sovitaan erillisellä tarjouksella. Hintaan vaikuttavat mm. opintokokonaisuuden sisältöjen laajuus sekä toteutusmuoto.

Ota yhteyttä: Asiakkuusvastaava Tua Rope, tua.rope@fcg.fi, +358 41 730 2370

Yhteystiedot

Hannukkala
Pekka
Koulutuspäällikkö
Pekka.Hannukkala@fcg.fi
+358 40 744 9474
Rope
Tua
Asiakasvastaava, Koulutuskoordinaattori
Tua.Rope@fcg.fi
+358 41 730 2370