Ilmoittaudu
- +
Valitse
Mahdolliset alennuskoodit voit syöttää kassalla.

Esi- ja perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tuki on uudistumassa. Lähde mukaan ajankohtaiseen koulutukseen ja ota hyvissä ajoin haltuun tuleva uudistus!

Koulutuksessa päivität tietosi ja saat kattavan kokonaiskuvan tulevasta uudistuksesta ja sen vaikutuksista erityisesti esi- ja perusopetukseen sekä osaltaan myös varhaiskasvatukseen. Lakiesitykseen sisältyvien hyvien tavoitteiden ja toimenpiteiden lisäksi pohdimme myös sen käytännön toteutusta ja siihen mahdollisesti liittyviä haasteita ja ongelmakohtia.

Lakiuudistuksen tavoitteena on turvata oppilaille riittävä tuki sekä vähentää opetushenkilöstön hallinnollista taakkaa. Oppimisen tukea tulisi olla tarjolla yksilöllisesti ja oppilaan tarpeita vastaavasti. Tuen muotoja pyritään yhtenäistämään ja selkiyttämään valtakunnallisesti. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa ennakoivia tukitoimia. Opetusryhmien muodostamista koskevaa sääntelyä ollaan myös tarkentamassa. Myös vahvemman tuen tarpeisiin perustuvista oppilaskohtaisista tukitoimista ollaan säätämässä tarkemmin. Nykyisestä tehostetun- ja erityisen tuen terminologiasta luovutaan.

Tilaisuuden kouluttajina ovat Kuntaliiton erityisasiantuntija Mari Sjöström, juristi Minna Antila ja kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen.

Lämpimästi tervetuloa mukaan.
 

Tästä koulutuksesta saat käyttöösi tallenteen 7 vrk:n ajaksi koulutuksen jälkeen.

Ilmoittauduthan 25.3. mennessä.


Lisää alan kiinnostavimpia koulutuksia täältä

Ohjelma

9.00 Koulutuksen avaus
Koulutuspäällikkö Ilkka Paulus, FCG Finnish Consulting Group Oy

9.05 Lakiuudistus ja sen keskeiset muutokset verrattuna aiempaan – mikä oikein muuttuu? 
Erityisasiantuntija Mari Sjöström ja juristi Minna Antila, Suomen Kuntaliitto

9.45 Miten esiopetus ja täydentävä varhaiskasvatus – toimiiko uudistus tältä osin? 
Kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen, Suomen Kuntaliitto

10.30 Pykälät ja niiden soveltaminen yksityiskohtaisemmin – miten toimia käytännössä?
Erityisasiantuntija Mari Sjöström, juristi Minna Antila ja kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen, Suomen Kuntaliitto

11.00 Tauko

12.00 Uudistuksen yksityiskohtaisempi käsittely jatkuu
Erityisasiantuntija Mari Sjöström, juristi Minna Antila ja kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen,  Suomen Kuntaliitto

13.00 Koulutuksen päätös

Muutokset ohjelmaan mahdollisia.

Asiantuntijat

Antila, Minna
Suomen Kuntaliitto ry;Finlands Kommunförbund rf
juristi
Lahtinen, Jarkko
Suomen Kuntaliitto ry;Finlands Kommunförbund rf
Kehittämispäällikkö

Jarkolla on vankka kokemus erityisesti varhaiskasvatuksesta. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteen maisteri ja lastentarhanopettaja. Jarkolle on kertynyt laajaa osaamista johtamisesta, sillä hän on toiminut esimiestehtävissä kunnassa yli 20 vuotta ennen siirtymistään asiantuntijatehtäviin Kuntaliittoon.

Nykyään Jarkko on FCG:n luottokouluttaja ja hän kerää aina rutkasti positiivista palautetta. Erityisesti Jarkon asiantuntevuus ja kyky esittää vaikeatkin asiat ymmärrettävästi selkokielellä vetoavat osallistujiin. Jarkko innostaa ja osallistaa yleisöään poikkeuksellisella tavalla. Hän uskaltaa haastaa osallistujan kyseenalaistamaan aiheita uusista näkökulmista. Jarkon koulutuksissa viihdytään, sillä hänen energinen ja huumorintajuinen esitystapansa pitävät osallistujan mielenkiinnon yllä loppuun asti. Jarkolle vuorovaikutus kentän kanssa on tärkeää, minkä vuoksi hän suhtautuu myös kouluttamiseen intohimolla.

Sjöström, Mari
Suomen Kuntaliitto ry;Finlands Kommunförbund rf
Erityisasiantuntija
Mari Sjöström toimii esi- ja perusopetuksen järjestämisen asiantuntijana. Hänen vastuulleen kuuluu myös oppilaiden koulukuljetuksiin sekä koulupäivän yhteydessä oleviin aamu- ja iltapäivätoiminnan tai harrastamistoiminnan kysymykset. Sjöströmillä on monipuolista kokemusta julkisen hallinnon tehtävistä ja kunnan sivistyspalveluista. Mari on pidetty kouluttaja, joka saa usein kiitosta monipuolisista sisällöistä ja innostavasta tavasta kouluttaa. Häntä kehutaan toistuvasti sujuvasanaiseksi ja asiansa osaavaksi. //// Mari Sjöström fungerar som expert inom grundutbildningsfrågor. Till hennes ansvarsområden hör även elevernas skolskjutsar och ärenden som hör till morgon- ,kvälls- och hobbyverksamhet som ordnas i samband med skoldagen. Sjöström har en mångsidig och bred kompetens om den offentliga förvaltningens uppgifter inom kommunernas bildningssektor. Mari är en omtyckt utbildare, som ofta får tack för det heltäckande innehållet och inspirerande utbildningssättet som tillämpas i hennes utbildningar. Hennes vältalighet och sakkunskap har fått mycket tack.

Hinnat

Hinta on 270 € + voimassaoleva alv / hlö

Jos organisaatiostanne osallistuu 4 henkilöä tai enemmän, hinnoittelu on seuraavan portaikon mukainen:

4–10 hlöä, hinta yhteensä 1080 € + alv
11–20 hlöä, hinta yhteensä 1700 € + alv
21–30 hlöä, hinta yhteensä 2100 € + alv
31–40 hlöä, hinta yhteensä 2700 € + alv
41–50 hlöä, hinta yhteensä 3000 € + alv
51–60 hlöä, hinta yhteensä 3500 € + alv
61-70 hlöä hinta yhteensä 4000 € + alv
71-100 hlöä hinta yhteensä 4400 € + alv
101 tai enemmän, hinta yhteensä 5000 € + alv


Hinta sisältää opetuksen ja sähköisen materiaalin. Hintaan lisätään laskutuslisä 5€.

Ilmoittautumisen peruutus
Voit perua osallistumisesi maksutta 18.3.2025 saakka. Veloitamme tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista 50 % osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä ollenkaan, laskutamme koko osallistumismaksun. Mikäli olet estynyt osallistumaan, voit ilmoittaa toisen osallistujan organisaatiostasi tilallesi.

Kenelle

Esi- ja perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tuen kanssa työskenteleville.

Lisätietoa

Paulus, Ilkka
Koulutuspäällikkö
Ilkka.Paulus@fcg.fi
+358 44 298 2078
Asiakaspalvelu, koulutukset
koulutusinfo@fcg.fi
041 730 9011
Tavoitettavissa arkisin 8.30-15.00