

Hyvinvointialueella palvelujen järjestämisessä on toteutettava tasapuolista kohtelua ja samanlaisissa tilanteissa tulee järjestää samanlaiset palvelut. Aina on kuitenkin otettava myös huomioon asiakkaan yksilöllinen tilanne ja sen vaikutus myönnettäviin palveluihin.
Kunnissa on ollut omat soveltamisohjeet esimerkiksi omaishoidon tuen myöntämisestä tai kuljetuspalvelun myöntämiskriteereistä sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain perusteella. Nyt soveltamisohjeet on tehtävä koko hyvinvointialuetta koskeviksi. Hyvinvointialueen ohjeet voivat poiketa aikaisemmista kunnan ohjeista, joiden perusteella palvelut on myönnetty asiakkaalle.
Lisäksi palveluja koskeva lainsäädäntö on muutoksessa: sosiaalihuoltolakiin on tullut muutoksia muun muassa asumisen palveluihin ja vammaispalvelulaki uudistuu loppuvuodesta 2023. Uusien, koko hyvinvointialuetta koskevien soveltamisohjeiden on vastattava muuttunutta lainsäädäntöä.
Koulutuksessa käydään läpi sitä, miten hyvinvointialueella toteutetaan tasapuolista kohtelua ja kuinka palvelut harmonisoidaan hyvinvointialueella. Koulutuksessa perehdytään soveltamisohjeiden merkitykseen ja siihen, milloin ja millä perusteella asiakkaiden palveluja voidaan arvioida uudelleen. Koulutuksessa tarkastellaan myös sitä, miten päätöksiä on mahdollista muuttaa ja mitä laki edellyttää muutostilanteissa.
Koulutus keskittyy erityisesti vanhuspalveluiden ja vammaispalveluiden järjestämiseen hyvinvointialueella.
Koulutus tarjoaa hyvät edellytykset varmistaa, että asiakkaiden palvelut toteutetaan hyvinvointialueella lainmukaisesti, tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti. Koulutuksen avulla vahvistat valmiuttasi huomioida asiakkaiden yksilölliset tilanteet ja opit tunnistamaan, milloin yhteisestä soveltamiskäytännöstä voidaan poiketa. Koulutuksen jälkeen tiedät, milloin päätöksiä voidaan muuttaa ja mitä edellytyksiä laki asettaa päätösten muuttamiselle.
Ilmoittauduthan mukaan viimeistään 18.10.2023.
Ohjelma
8.50 Linjat avataan
9.00 Koulutuksen avaus
Koulutuspäällikkö Minna Pallas, FCG Finnish Consulting Group Oy
Palveluiden järjestäminen ja harmonisointi hyvinvointialueella
- Päätöksentekoa ohjaavat normit ja hyvä hallinto
- Hallinnon oikeusperiaatteet ja muut päätöksentekoa ohjaavat periaatteet
- Tasapuolisen ja yhdenvertaisen kohtelun toteuttaminen
- Hyvinvointialueen soveltamisohjeet
Asiakkaan asema päätöksenteossa
- Asiakkaan osallisuus
- Asiakkaan mielipiteen selvittäminen
- Asiakkaan kuuleminen hallintolain mukaisesti
- Laillisen edustajan ja omaisen asema
11.30 Tauko
12.30 Päätöksen valmistelu ja sisältö
- Palvelutarpeen arviointi on päätöksenteon perustana
- Palvelusuunnitelman merkitys päätöksenteossa
- Päätöksen sisältö ja muotovaatimukset
Päätöksen tekeminen ja muuttaminen
- Edellytykset päätöksen muuttamiselle
- Luottamuksen suoja
- Asiakkaan oikeusturvan varmistaminen palveluja muutettaessa
15.30 Koulutuksen päätös
Kouluttajina asiantuntijat OTM Amanda Lindström ja OTM Liisa Murto Lehti ja kumppaneilta.
Koulutuksen aikana pidetään lyhyitä taukoja.
Muutokset ohjelmaan mahdollisia.
Asiantuntijat
Hinnat
Hinta on 340 € / hlö + alv 24 %.
Jos organisaatiostanne osallistuu etänä 4 henkilöä tai enemmän, hinnoittelu on seuraavan portaikon mukainen:
4–10 hlöä, hinta yhteensä 1360 € + alv
11–20 hlöä, hinta yhteensä 2200 € + alv
21–30 hlöä, hinta yhteensä 2600 € + alv
31–40 hlöä, hinta yhteensä 3500 € + alv
41–50 hlöä, hinta yhteensä 4000 € + alv
51–60 hlöä, hinta yhteensä 4500 € + alv
61-70 hlöä hinta yhteensä 5000 € + alv
71-100 hlöä hinta yhteensä 5200 € + alv
101 tai enemmän, hinta yhteensä 5500 € + alv
Hinta sisältää opetuksen ja sähköisen materiaalin. Hintaan lisätään laskutuslisä (5 € + alv).
Ilmoittautumisen peruminen:
Voit perua osallistumisesi maksutta 11.10.2023 saakka. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä ollenkaan, laskutamme koko osallistumismaksun. Mikäli olet estynyt osallistumaan, voit ilmoittaa toisen osallistujan organisaatiostasi tilallesi.
Sijainti
FCG Zoom
Kenelle
Koulutus on suunnattu hyvinvointialueen vanhuspalveluiden ja vammaispalveluiden työntekijöille, jotka osallistuvat asiakkaiden palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon. Koulutus sopii myös luottamushenkilöille, jotka päättävät hyvinvointialueen soveltamisohjeista ja jotka käsittelevät mahdollisia oikaisuvaatimuksia.