Koulutuspäivän tavoitteena on tarjota esi- ja perusopetuksen ammattilaisille ajankohtaiset tiedot ja ohjeet peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (618/2021) 38 §:n mukaisen lastensuojelun vuoksi sijoitettujen oppilaiden kotikunnan korvauksen oikeaan toteuttamiseen.
Vuosittain Suomessa on sijoitettuna kotikuntansa ulkopuolelle tuhansia 6–15 -vuotiaita lapsia. Perusopetuslain mukaan esi- ja perusopetuksen järjestämisvelvollinen myös sijoitettujen lasten osalta on lapsen asuinkunta. Asia koskee suurta joukkoa kuntia joko sijoittaja- tai sijoituskunnan roolissa.
Sijoitettujen oppilaiden esi- ja perusopetuksen kustannusten laskutus -koulutuspäivässä käsittelemme laskutusta sekä lainsäädännön että toimintakäytäntöjen näkökulmista. Koulutuksen sisältö on koottu kunnista tulleiden kysymysten ja havaintojen perusteella. Kysymyksiä ja erityistoiveita koulutuspäivän sisällölle voi toimittaa luennoitsijoille etukäteen.
Tämä suositun koulutuksen asiantuntijoina ovat juristi Minna Antila ja erityisasiantuntija Mari Sjöström Suomen Kuntaliitosta.
Koulutus on saanut positiivista palautetta:
"Koulutus oli todella tärkeä ja ajankohtainen. Kouluttajat olivat luontevia ja rauhallisia puhujia"
"Koulutusmateriaali oli selkeä. Sain vastauksia mieltä painaneisiin kysymyksiin. Kouluttajat olivat jämäköitä ja lakitekstejä avattiin selkeästi. Hyvä juttu"
"Tosi hyvä koulutus ja sain hyödyllistä tietoa"
Tästä koulutuksesta saat käyttöösi tallenteen 7 vrk:n ajaksi koulutuksen jälkeen.
Ilmoittauduthan 19.11. mennessä.
Lisää alan kiinnostavimpia koulutuksia täältä
Ohjelma
Koulutuspäällikkö Ilkka Paulus, FCG Finnish Consulting Group Oy
Perusopetuslain näkökulma
- Esi- ja perusopetuksen järjestämisvelvollisuus
- Perusopetuksen järjestämislupa
- Koulupaikan määräytyminen
Oppivelvollisuusuudistuksen vaikutukset laskutukseen
Lastensuojelun vuoksi sijoitetun oppilaan korvaus
- Opetuksen järjestäjän laskutusoikeus
- Kotikunnan maksuvelvollisuus
- Aiheuttamisperiaatteen mukainen laskutus ja tulojen huomioon ottaminen
Sijoitettua lasta koskevan tiedon käsittely kunnassa
- Salassa pidettävä ja arkaluonteinen tieto
- Tietojen rekisteröinti ja luovuttaminen
Sijoitettujen oppilaiden esi- ja perusopetukseen liittyvät rahavirrat
- Perusopetuksen rahoitus osana valtionosuusjärjestelmää
- Kotikuntakorvaukset
Kuntien väliset sopimukset
Sijoitetun oppilaan kustannusten laskenta
Erityiskysymykset
- Erikoissairaanhoidossa olevan oppilaan kustannukset
- Vammaisoppilaat
- Toisen asteen oppilas- ja opiskeluhuollon kustannusten laskutus
- Kuljetus- ja avustajakustannukset
Usein kysytyt kysymykset
11.00 Tauko
12.00 Edelliset teemat jatkuvat
13.00 Koulutuksen päätös
Kouluttajina juristi Minna Antila ja erityisasiantuntija Mari Sjöström Suomen Kuntaliitosta.
Muutokset ohjelmaan mahdollisia.
Asiantuntijat
Hinnat
Hinta on 270 € + voimassaoleva alv / hlö
Jos organisaatiostanne osallistuu 4 henkilöä tai enemmän, hinnoittelu on seuraavan portaikon mukainen:
4–10 hlöä, hinta yhteensä 1080 € + alv
11–20 hlöä, hinta yhteensä 1700 € + alv
21–30 hlöä, hinta yhteensä 2100 € + alv
31–40 hlöä, hinta yhteensä 2700 € + alv
41–50 hlöä, hinta yhteensä 3000 € + alv
51–60 hlöä, hinta yhteensä 3500 € + alv
61-70 hlöä hinta yhteensä 4000 € + alv
71-100 hlöä hinta yhteensä 4400 € + alv
101 tai enemmän, hinta yhteensä 5000 € + alv
Hinta sisältää opetuksen ja sähköisen materiaalin. Hintaan lisätään laskutuslisä (5 € + alv).
Ilmoittautumisen peruutus
Voit perua osallistumisesi maksutta 12.11.2024 saakka. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä ollenkaan, laskutamme koko osallistumismaksun. Mikäli olet estynyt osallistumaan, voit ilmoittaa toisen osallistujan organisaatiostasi tilallesi.