Ilmoittaudu
Lisätietoja osoitteesta koulutusinfo@fcg.fi

Taloustaitoa hankeasiantuntijoille -koulutuksessa kuulet millaista talousosaamista hankkeissa toimiessasi tarvitset ja mihin asioihin pitää kiinnittää huomiota erityisesti ennen hankkeen käynnistymistä ja sen aikana. Teille organisaatiokohtaisesti räätälöidyllä tilauskoulutuksella vastaatte juuri teidän hankeasiantuntijoidenne taloustaidon haasteisiin! 

Hankkeet vaativat talousasioiden osaamista. Kehittämistoiminnan organisoiminen hankkeiksi edellyttää huolellista suunnittelua, hallinnointia ja seurantaa. Organisaation ulkopuolelta rahoitettaviin hankkeisiin liittyy paljon mm. talouden suunnitteluun, seurantaan ja maksatukseen liittyviä tehtäviä.

Hankeasiantuntija ei usein ole taloushallinnon ammattilainen, mutta häneltä edellytetään silti laaja-alaista talousosaamista ja kykyä ennakoida mm. toimintaympäristön muutosten vaikutuksia hankebudjetointiin. Tähän koulutukseen osallistumalla saat varmuutta vastuullasi olevien kehittämishankkeiden talousasioiden hoitamiseen.

Palautteita aiemmasta koulutuksesta:

"Hyviä esimerkkejä ja tosi hyvä osaaminen puhujalla."

"Erinomainen koulutus. Hyvä asiantuntija luennoimassa."

"Tosi hyvä "yleiskoulutus" hankeasioita opettelevalle. Sain hyvän yleiskuvan hankkeen etenemisestä."

" Kouluttaja oli selkeä ja eteni kokonaisuus kerrallaan."

Pääsette vaikuttamaan toteutuksen suunnitteluun alusta asti. Sovimme yhdessä teidän tarpeita vastaavan sisällön lisäksi muun muassa ajankohdasta, toteutustavasta ja koulutuksessa käytettävistä osallistavista menetelmistä. Jättäkää tekniset haasteet meille ja nauttikaa uuden oppimisesta!

Koulutuksen tarkempi sisältö ja kesto suunnitellaan yhdessä tilaajan kanssa.

Ota yhteyttä ja suunnitellaan juuri teidän tarpeitanne vastaava koulutus!

 


Lisää alan kiinnostavimpia koulutuksia täältä

Ohjelma

Suunnitelmasta kohti toteutusta 

  • Hankesuunnitelmasta budjetiksi
  • Hankebudjetoinnin yleisimmät haasteet
  • Hankkeen talouden seuranta ja kirjanpito
  • Hankkeen raportointi
  • Hankerahoituksen hakemisen kulmakivet

Koulutuksen tarkempi sisältö ja painotukset sovitaan yhdessä tilaajan kanssa.

Hinnat

Hinta sovitaan erikseen. Investoi työyhteisöönne osaamiseen ja pyydä tarjous! 

Asiakkuusvastaava Riikka Bäckström, Riikka.Backstrom@fcg.fi, puh. +358 41 731 7626

Kenelle

Koulutus on tarkoitettu kuntien, kuntayhtymien, hyvinvointialueiden ja seurakuntien kehittämishankkeiden parissa toimiville henkilöille, joiden vastuulla on hankkeisiin liittyvä taloussuunnittelu, -seuranta ja -raportointi.
 

Lisätietoa

Valtonen, Eeva
Koulutuspäällikkö
Eeva.Valtonen@fcg.fi
+358 41 731 3693
Bäckström, Riikka
Asiakkuusvastaava
Riikka.Backstrom@fcg.fi
+358 41 731 7626