Miksi osallistua?

Kunnan menestyksekäs päätöksenteko onnistuu vain, jos valmistelu on laadukasta, oikea-aikaista ja lainmukaista. Valmistelijan ja esittelijän työssä yhdistyvät monet teemat aina juridisesta osaamisesta hallinnon tuntemukseen ja hyviin yhteistyötaitoihin eri toimijoiden välillä. Kunnallisen päätöksenteon ja kuntaorganisaation toiminnan kannalta valmistelulla ja esittelyllä on keskeinen merkitys.

Tämä koulutus tarjoaa tärkeimmät tiedot kunnallisen valmistelun keskeisistä vaiheista, vastuista ja hyvistä toimintatavoista. Päivän aikana käydään läpi muun muassa valmistelun pohjalla vaikuttavat hallinnon periaatteet, valmistelijan ja esittelijän roolit, hyvän valmistelun elementit sekä valmistelutyön jälkeiseen aikaan linkittyvät huomiot.

Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa osallistujien valmiuksia toimia valmistelijan ja esittelijän tehtävissä sekä tukea laadukasta, vaikuttavaa ja sujuvaa päätöksentekoa kunnassa.

Koulutuksen jälkeen osallistuja

  • ymmärtää kunnallisen päätöksenteon, valmistelun ja esittelyn keskeiset periaatteet ja vastuut,

  • osaa yhdistää ja hahmottaa valmisteluun liittyvät keskeiset oikeudelliset kysymykset, kuten esteellisyyden, virkavastuun sekä julkisuuden ja salassapidon näkökulmat,

  • saa käytännön työkaluja selkeiden valmistelutekstien ja hallinnollisten asiakirjojen laatimiseen sekä

  • vahvistaa valmiuksia tehdä yhteistyötä luottamushenkilöiden kanssa roolinsa mukaisesti.
     

Koulutukseen osallistuminen tukee organisaatiota

  • parantamalla päätöksenteon laatua ja vähentämällä valmisteluun liittyviä virheitä ja riskejä,

  • varmistamalla lainmukaisia, perusteltuja ja huolellisesti valmisteltuja päätöksiä, 

  • yhtenäistämällä valmistelukäytäntöjä ja asiakirjojen laatua organisaatiossa sekä 

  • vahvistamalla viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välistä sujuvaa yhteistyötä sekä hyvää hallintoa.

Ennakkokysely

Esitä mieltä askarruttavat kysymyksesi kouluttajalle etukäteen

Ilmoittaudu

1.2. mennessä

Tallenne

Saat koulutuksesta tallenteen määräajaksi.

Ohjelma

Kenelle?

Tämä perustason koulutus on suunnattu erityisesti uudemmille kuntien valmistelu- ja esittelytehtävissä toimiville viranhaltijoille sekä heille, jotka osallistuvat päätöksenteon valmisteluun omassa organisaatiossaan. Koulutus sopii myös kertaukseksi kokeneemmille valmistelijoille ja esittelijöille.

Koulutus soveltuu erityisesti esimerkiksi:

  • valmistelijoille eri toimialoilla

  • esittelijöille ja esitteleville viranhaltijoille

  • toimialojen johtajille, kuten hallinto-, henkilöstö- tai elinvoimajohtajille

  • kaikille toimialoilla toimiville asiantuntijoille nimikkeestä riippumatta, joille kuuluu valmistelutehtäviä

Hinnat

Hinta on 290 € + voimassaoleva alv / hlö

Jos organisaatiostanne osallistuu 4 henkilöä tai enemmän, hinnoittelu on seuraavan portaikon mukainen:
Ryhmähinnat voimassa 25.1.2027 saakka 
4–10 hlöä, hinta yhteensä 1100 € + alv
11–50 hlöä, hinta yhteensä 1800 € + alv
51–100 hlöä, hinta yhteensä 2200 € + alv
101-150 hlöä hinta yhteensä 2600 € + alv
151-200 hlöä hinta yhteensä 3000 € + alv
201 tai enemmän, hinta yhteensä 3400 € + alv
Ryhmähintaan sisällytettävät ilmoittautumiset tulee tehdä ryhmän ilmoittajan kautta – muutoin ilmoittautumisia ei voida hyväksyä osaksi ryhmälaskua. Ryhmähinta edellyttää, että kaikille ryhmään kuuluville henkilöille on ilmoitettu yhtenäiset laskutustiedot ja ryhmä laskutetaan yhdellä koontilaskulla.

Hinta sisältää opetuksen ja sähköisen materiaalin. Hintaan lisätään laskutuslisä.

Ilmoittautumisen peruutus
Voit perua osallistumisesi maksutta 25.1.2027 saakka. Veloitamme tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista 50 % osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä ollenkaan, laskutamme koko osallistumismaksun. Mikäli olet estynyt osallistumaan, voit ilmoittaa toisen osallistujan organisaatiostasi tilallesi.

Yhteystiedot

Lehtinen
Salla
Koulutuspäällikkö
Salla.Lehtinen@fcg.fi
+358 41 7314265
Asiakaspalvelu, koulutukset
Asiakaspalvelu
koulutukset
koulutusinfo@fcg.fi
041 730 9011