

Kunnat elinvoiman tekijöinä on Suomen Kuntaliiton ja FCG:n yhteistyönä järjestämä uusi tapahtuma, joka toteutetaan Scandic Park Helsingissä 9.-10.11.2023. Huomaathan muuttuneen ajankohdan.
Tapahtuma soveltuu laajasti ammattilaisille, asiantuntijoille ja päätöksentekijöille, jotka työssään käsittelevät ja ottavat kantaa kuntien ja alueiden elinvoiman kehittämiseen – yritystoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen – työllisyyden, osaamisen kehittämisen ja kotoutumisen edistämiseen. Tapahtuman tavoitteena on toimia kohtaamispaikkana ja yhteisenä keskustelufoorumina kaikille kuntien elinvoiman edistämisestä vastaaville ja siitä kiinnostuneille tahoille.
Kuntien ja alueiden elinvoima edellyttää osaavaa työvoimaa palveluissa, hallinnossa ja yrityksissä. Miten turvataan nyt ja jatkossa osaavan työvoiman saatavuus? Kuntien tehtävä elinvoiman ja työllisyyden edistäjinä kasvaa entisestään.
Millainen on yritystoiminnan ja työllisyyden edistämisen kokonaisuus kunnissa? Työllisyys- ja elinkeinotehtävän hoitaminen edellyttää kaikkien keinojen entistä parempaa hyödyntämistä ja laaja-alaista yhteistyötä. Tarvitaan entistä parempaa koulutusta ja osaamisen kehittämistä sekä kotoutumisen edistämistä ja kansainvälisten rekrytointien hyödyntämistä.
Tapahtuman keskeiset teemat
- Kunnat elinvoiman tekijöinä tulevalla hallituskaudella – nostot hallitusohjelmasta ja niiden kommentointi
- Kunnat elinvoiman tekijöinä – yritystoiminnan ja työllisyyden edistämisen kokonaisuus kunnissa
- Osaamista työelämän tarpeisiin
- TE- ja KOTO2025 -uudistus elinvoiman välineenä
- Yritystoiminnan menestymisen vaikutukset kuntatalouteen
- Toimintaympäristön kehittäminen elinvoiman tekijänä
Lähde mukaan Kunnat elinvoiman tekijöinä -tapahtumaan kuulemaan ja keskustelemaan elinvoiman edistämisestä ja ottamaan kantaa siihen liittyviin tärkeisiin kysymyksiin – ja samalla tarkentamaan yhdessä kokonaiskuvaa ja tulevaisuuden näkymiä!
Teman
- Elinvoima
- TE2024-uudistus
- Työn murros
- Elinkeinopolitiikka
- Kuntatalous
- Työvoima
Program
Torstai 9.11.
Päivän puheenjohtajana toimitusjohtaja Minna Karhunen, Suomen Kuntaliitto
9.15 Ilmoittautuminen ja kahvi
10.00 Tervetuloa tapahtumaan!
Toimitusjohtaja Minna Karhunen, Suomen Kuntaliitto
10.10 Avainpuheenvuorot: Kunnat elinvoiman tekijöinä tulevalla hallituskaudella
Nostot hallitusohjelmasta
Työministeri Arto Satonen
Kommenttipuheenvuoro hallituksen toimenpiteiden vaikutuksista elinvoimaan
Toimitusjohtaja Markus Lahtinen, Pellervon taloustutkimus PTT
11.00 Paneelikeskustelu
Moderaattorina toimitusjohtaja Minna Karhunen, Suomen Kuntaliitto
Panelisteina
Kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa, Kurikan kaupunki
Kunnanjohtaja Juha Herrala, Isojoen kunta
Elinvoimajohtaja, Tommo Koivusalo, Vantaan kaupunki
Elinvoimajohtaja Niklas Lähteenmäki, Hämeenlinnan kaupunki
Kysymyksiä, kommentteja ja keskustelua
12.00 Lounastauko ja verkostoitumista
TEEMA: Kunnat elinvoiman tekijöinä
Moderaattorina elinvoimajohtaja Jarkko Huovinen, Suomen Kuntaliitto
13.00 Yritystoiminnan ja työllisyyden edistämisen kokonaisuus kunnissa
Elinvoimajohtaja Jarkko Huovinen, Suomen Kuntaliitto
13.30 Case Vaasa – kansainvälisyys, energiaklusteri
Kaupunginjohtaja Tomas Häyry, Vaasan kaupunki
13.50 Case Iisalmi
Elinkeinojohtaja Terho Savolainen, Iisalmen kaupunki
14.10 Case Ilomantsi – pienen kunnan monipuolista elinvoimatyötä
Kunnanjohtaja Marjut Ahokas, Ilomantsin kunta
14.30 Kahvitauko ja verkostoitumista
15.00 TEEMA: Osaamista työelämän tarpeisiin
Moderaattorina kehittämispäällikkö Maarit Kallio-Savela, Suomen Kuntaliitto
15.15 Kunnan tavoitteet ammatilliselle koulutukselle ja korkeakouluyhteistyölle
Elinvoimajohtaja Henna Eskonsipo-Bradshaw, Lahden kaupunki
15.45 Kuinka työelämän tarpeet heijastuvat ammatillisen koulutuksen toiminnassa?
Kuntayhtymän johtaja Tuula Antola, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
16.15 Korkeakouluyhteistyö ja innovaatioiden edistäminen
Elinvoimajohtaja Niko Kyynäräinen, Turun kaupunki
16.45 Päivän ohjelmallinen osuus päättyy, päätösmalja ja Suomen Kuntaliiton
johdon puheenvuoro
19.00 Illallinen
Perjantai 10.11.
Päivän puheenjohtajana varatoimitusjohtaja Timo Reina, Suomen Kuntaliitto
8.30 Aamukahvi
9.00 TEEMA: TE- ja KOTO2025 -uudistus elinvoiman välineenä
Moderaattorina kehittämispäällikkö Erja Lindberg, Suomen Kuntaliitto
9.15 Miten elinkeinopalvelut ja osaaminen kytkeytyvät uudistukseen?
Tutkija, työllisyysasiantuntija Mikko Kesä, Mikko Kesä Oy
9.45 Näin me tulemme palvelut organisoimaan osaksi kuntaekosysteemiä
Elinkeinopäällikkö Hanna Alila, Kemin kaupunki, Elinvoimatoimiala
Kehitysjohtaja va. Maijastina Setälä, Lahden kaupunki, Elinvoima- ja työllisyyspalvelut
10.30 Yritystoiminnan menestymisen vaikutukset kuntataloudessa
Kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen, Suomen Kuntaliitto
Finanssiasiantuntija Unna Heimberg, Valtiovarainministeriö
11.00 Suomen yrittäjien toiveet uudistukselle ja palveluille
Johtaja Harri Jaskari, Suomen Yrittäjät
11.30 Lounastauko ja verkostoitumista
12.30 TEEMA: Toimintaympäristön kehittäminen elinvoiman tekijänä
Moderaattorina Kehittämispäällikkö Annukka Mäkinen, Suomen Kuntaliitto
12.45 Elinvoimaisen yhdyskunnan osatekijät
Projektijohtaja Tarja Outila, FCG Finnish Consulting Group Oy
13.15 Vetovoimainen asuinympäristö
Kaavoitusjohtaja Kari Nykänen, Oulun kaupunki
13.45 Vetyvoimainen tuotantoympäristö
Toimitusjohtaja Jami Holtari, Suomen Vetylaakso ry
14.05 Kunnan sivistys- ja hyvinvointipalvelujen merkitys veto- ja pitovoimatekijänä
Johtava asiantuntija Terhi Päivärinta, FCG Finnish Consulting Group Oy
14.30 Tapahtuman päätössanat ja kahvi - hyvää kotimatkaa!
Varatoimitusjohtaja Timo Reina, Suomen Kuntaliitto
Muutokset ohjelmaan mahdollisia
Föreläsare
Minna Karhunen on toiminut Kuntaliiton toimitusjohtajana vuodesta 2019 alkaen. Aiemmin Karhunen on toiminut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtajana, kansanedustajana, Karkkilan kaupunginjohtajana ja Järvenpään kehitysjohtajana.
Sanna Lehtonen työskentelee Kuntaliitossa kuntatalousasioiden johtajana. Lehtosen tehtävät liittyvät isoihin uudistuksiin ja yleisesti kuntien talouden edunvalvontaan ja palvelutoimintaan, kuntien ja valtion yhteistyöhön ja rahoitusjärjestelmien kehittämiseen. Lehtonen on koulutukseltaan ekonomisti ja hänellä on 15 vuoden kokemus kuntatalousasioista ja erityisesti valtionosuuksiin liittyvistä tehtävistä. Aikaisemmin hän on työskennellyt muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriössä, valtiovarainministeriössä ja Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa.
Priser
Mitä aikaisemmin ilmoittaudut tapahtumaan, sen edullisempaa on osallistuminen.
Julkinen sektori:
Julkisen sektorin asiakkaat: Lippu voidaan siirtää toiselle henkilölle ja lipun maksuton peruminen on mahdollista 30 pv ennen tapahtumaa.
8.9.2023 mennessä 590 € + alv 24 %
9.11.2023 mennessä 690 € + alv 24 %
Ryhmähinta kunnille, kuntayhtymille ja hyvinvointialueille, kun organisaatiosta osallistuu 4 tai useampi henkilö. Lippu voidaan siirtää toiselle henkilölle ja lipun maksuton peruminen on mahdollista 30 pv ennen tapahtumaa.
9.10.2023 mennessä 550 € + alv 24 % / hlö
Yksityinen sektori:
Yksityisen sektorin asiakkaat: Lippu voidaan siirtää toiselle henkilölle ja lipun maksuton peruminen on mahdollista 30 pv ennen tapahtumaa.
8.9.2023 mennessä 690 € + alv 24 %
9.11.2023 mennessä 790 € + alv 24 %
Hinta sisältää ohjelman, sähköisen materiaalin sekä ohjelmassa mainitut ateriat. Lisäämme laskuun laskutuslisän 5 € (+ alv 24 %).
Plats
Scandic Park Helsinki
För vem
Tapahtuma soveltuu laajasti ammattilaisille, asiantuntijoille ja päätöksentekijöille, jotka työssään käsittelevät ja ottavat kantaa kuntien ja alueiden elinvoiman kehittämiseen – yritystoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen – työllisyyden, osaamisen kehittämisen ja kotoutumisen edistämiseen.
Inkvartering
Scandic Park Helsinki
Olemme varanneet tapahtumaan majoituskiintiön. Jokainen osallistuja varaa ja maksaa majoituksensa itse.
149 € yhden hengen huone / vuorokausi
169 € kahden hengen huone / vuorokausi
Varaukset voi tehdä varaustunnuksella BFCG08112 hotellin yhteystietoja käyttäen.
Hotellin yhteystiedot:
Scandic Park
https://www.scandichotels.fi/hotellit/suomi/helsinki/scandic-park-helsinki
Puhelin: +358 300308407
Sähköposti: parkhelsinki@scandichotels.com