KVTES-mestari -verkkokurssi on tiivis perehdyttämispaketti kunnan ja kuntayhtymän uudelle henkilöstölle, erityisesti esimiesasemassa oleville. Kurssilla pääset soveltamaan KVTES:n sopimusmääräyksiä tavallisiin käytännön tilanteisiin ja samalla etsimään tietoa oikeista lähteistä.
Käytännönläheiset tehtävät ja palautetta
Tehtävät koostuvat lyhyistä käytännönläheisistä esseetehtävistä ja monivalintatehtävistä. Osaan tehtävistä saat henkilökohtaisen palautteen kurssin asiantuntijoilta.
Kurssin suorittaminen ja todistus
Kurssi on kokonaan etäopiskelua. Oppimisympäristö toimii kaikilla laitteilla ja käyttöön tarvitaan vain verkkoyhteys. Tehtäväsarjoille on annettu palautusaikataulu, jonka puitteissa tehtäviä voi tehdä silloin kuin itselle parhaiten sopii. Kurssin suorittaminen edellyttää keskimäärin kolmen päivän työpanosta ja kurssin suoritettuasi saat todistuksen.
Edellisen toteutuskerran saamaa palautetta:
"Tehtävät olivat monipuolisia ja käsittääkseni kattavia selvityksiä."
"Verkkoympäristö toimi hyvin ja tehtäviä oli mukava tehdä omaan tahtiin. Tehtävät olivat sopivan haastavia ja niihin vastatakseen tuli etsiä ja tulkita tietoa, joten tehtävien myötä oppi paljon uutta ja kurssi kehitti tiedonhakutaitoja."
Ilmoittauduthan 8.9. mennessä.
Program
KVTES-mestari -verkkokoulutuksessa sovelletaan sopimusmääräyksiä käytännön tilanteisiin tehtävien avulla.
Verkkokurssiin sisältyy seuraavat osiot tehtävineen. Tehtävien palautuksia varten laaditaan erillinen aikataulu.
1. Tuloratkaisut tahdittavat, sopimukset raamittavat
- Työ- ja virkaehtosopimukset
- Paikallinen sopiminen
- Työtaistelu, työtuomioistuin
2. Tervetuloa työhön
- Virka- tai työsuhteen alkaminen
- Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet
- Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet
- Virka- tai työsuhteen päättyminen
3. Mistä palkkaa maksetaan ja kuinka paljon?
- Tehtäväkohtainen palkka
- Henkilökohtainen palkka
- Tulospalkka
- Työaika
- Yli-, lisä-, yö- ja vuorotyö
4. Onko elämää työn ulkopuolella?
- Vuosiloma
- Sairausloma
- Perhevapaat
5. Mitä liksan lisäksi?
- Matkakustannukset
- Luontaissuoritukset
Kurssi on avattu sinulle, kun saat sähköpostiisi käyttäjätunnukset verkko-oppimisympäristöön. Saat sähköpostiisi ohjeet verkko-oppimisympäristöön kirjautumiseen viikkoa ennen kurssin alkua.
Föreläsare
Priser
Hinta on 490 € + voimassaoleva alv / hlö
Jos organisaatiostanne osallistuu 4 henkilöä tai enemmän, hinnoittelu on seuraavan portaikon mukainen:
3–10 hlöä: osallistujakohtainen hinta on 460 € + alv
11–20 hlöä: osallistujakohtainen hinta on 440 € + alv
21–30 hlöä: osallistujakohtainen hinta on 400 € + alv
30 hlöä tai enemmän: osallistujakohtainen hinta on 360 € + alv
Hintaan lisätään laskutuslisä (5 € + alv).
Ilmoittautumisen peruutus
Voit perua osallistumisesi maksutta 1.9.2025 saakka. Veloitamme tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista 50 % osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä ollenkaan, laskutamme koko osallistumismaksun. Mikäli olet estynyt osallistumaan, voit ilmoittaa toisen osallistujan organisaatiostasi tilallesi.
Plats
FCG Digikanava
För vem
Kurssi on tarkoitettu kaikille kuntien ja kuntayhtymien sekä hyvinvointialueiden työntekijöille ja viranhaltijoille, erityisesti esihenkilöille.