Työskenteletkö esihenkilönä tai keskijohdon edustajana kunta-alalla? Kaipaatko työkaluja oman johtajuutesi kehittämiseen muuttuvassa työelämässä? Haluaisitko saada vertaistukea muilta esihenkilökollegoilta ja uusia näkökulmia omaan työhösi? Tuntuuko että kaikki aika kuluu tulipalojen sammutteluun ja kaipaisit aikaa pysähtyä pohtimaan omaa rooliasi ja organisaatiosi johtamisen tilaa? Jos vastasit kyllä, tämä valmennus on juuri sinua varten – olet sitten tuore tai jo kokeneempi esihenkilö!
"Hyvä kokonaisuus eri tilanteessa ja erilaisella kokemuksella oleville esihenkilöille.”
”Itse koin saavani todella paljon esihenkilötyöhön työkaluja ja muistutusta siitä, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse. Ajankohtaisuus näissä muutosten hetkissä osui aivan nappiin.”
Suomessa on tällä hetkellä jo yli 560 sertifioitua kunta-alan esihenkilöä. Nyt haemme uusia osallistujia!
HUOM! Oma toteutus myös hyvinvointialueiden lähiesihenkilöille ja keskijohdolle - lue lisää täältä >
Kuntien, kuntayhtymien ja kuntien omistamien yhteisöjen esihenkilöille ja keskijohdolle suunnattu valmennus käynnistyy huhtikuussa 2024. Valmennusohjelmassa tavoitteena on omassa johtajuudessa kasvaminen ja kehittyminen, joka tukee myös organisaation johtamisen kehittämistä.
Oppimista mahdollistetaan tiedollisilla näkökulmilla, valmentavalla vertaiskeskustelulla ja yhteisreflektoinnilla arjen johtamistilanteiden kautta sekä itsenäisellä opiskelulla valmennustapaamisten välissä.
Valmennuksen teemoja ovat muun muassa:
- muuttuva toimintaympäristö ja muutoksessa johtaminen
- henkilöstötuottavuus ja -voimavarat
- ketterä oppiminen
- palvelumuotoilu
- lean-johtaminen
- haastavat esihenkilötilanteet
"Todella monipuolinen ja kiinnostava kokonaisuus."
"Hyviä luennoitsijoita ja antoi uutta perspektiiviä omaan työhön."
Kuntaliitto myöntää ohjelman suorittaneille EKJ-sertifikaatin, joka on julkinen tunnustus korkeatasoisista valmiuksista toimia kuntasektorin esihenkilötehtävissä sekä kehittää omaa työyhteisöään ja osaamistaan. Sertifikaattiin on oikeutettu henkilö, joka on osallistunut valmennusohjelman lähijaksoille ja suorittanut jaksojen välillä annetut välitehtävät.
Valmennus tarjoaa osallistujille:
- työkaluja oman johtajuuden tunnistamiselle ja kehittämiselle
- tukea esihenkilötaitoihin palveluiden ja työn muutoksessa
- mahdollisuuden pysähtyä keskustelemaan, verkostoitua ja saada vertaistukea sekä ohjattua ryhmäcoachausta
"Erittäin antoisa valmennuskokonaisuus, joka antoi työkaluja esihenkilötyöhön, kehittämiseen sekä johtamiseen."
"Hyvä että on välillä aikaa ajatella ja miettiä omaa toimintaa."
Valmennuksen vaikuttavuus osallistuvalle organisaatiolle vahvistuu, kun mukana on useita esihenkilöitä samasta organisaatiosta. Lue miten EKJ-valmennusta on hyödynnetty esihenkilötyön osaamisen kehittämisen tukena Kymsotessa (nyk. Kymenlaakson hyvinvointialue) >
Ryhmäcoachauksessa keskitytään omaan johtajuuteen
Ryhmävalmennus on fasilitoitua, tavoitteellista ja oivalluttavaa keskustelua - ei yleistä rupattelua tai ”opettamista”. Osallistujat tuovat ryhmään oman tavoitteen tai arkisen haasteen, jota voidaan yhdessä keskustellen reflektoida ja miettiä mahdollisia etenemisvaihtoehtoja.
Ryhmävalmennuksissa on myös mahdollista syventää valmennuksen luento-osuuksia ja pohtia miten asiantuntijapuheenvuorojen antia voisi soveltaa käytäntöön omassa työssä. Tämän lisäksi ryhmävalmennuksen tavoitteena on kehittää valmentavan johtamisen taitoja.
"Tavallaan ensin ajattelin, että ei lainkaan tärkeä koko ryhmäkoutsaus. Loppua kohti ajatukseni muuttui ja näin kokonaisuuden toisessa valossa; miten itse voin koutsata omaa tiimiäni tai yksilöä."
"Vastasi erittäin hyvin melko tuoreen johtajan kipuiluihin asiantuntijan roolista luopumisessa johtajan rooliin siirtymisessä. Toivottavasti jatkossakin on coachingia EKJ:ssa."
Digipalvelut osana EKJ-valmennusta
Valmennuksen osallistujat saavat käyttöönsä digitaalisen, ajasta ja paikasta riippumattoman Esihenkilön tuki -koulutuspalvelun vuoden 2024 loppuun saakka.
Kokeneiden työlainsäädännön, esihenkilötyön ja työyhteisöjen kehittämisen asiantuntijoiden tehokkaat videoluennot tukevat esihenkilötyön jokapäiväisessä arjessa, mutta myös harvemmin vastaan tulevissa tilanteissa.
Valmennukseen osallistuvien esihenkilöiden organisaatioilla on mahdollisuus hankkia palvelu alennettuun hintaan myös muille esihenkilöilleen.
Jaksojen ajankohdat ja teemat:
1. jakso 25.-26.4.2024 Työn ja ihmisten johtaminen
2. jakso 28.-29.8.2024 Tuloksellisuutta johtamiseen – asiakaslähtöisyyttä palveluprosesseihin
3. jakso 3.-4.10.2024 Uusin eväin kohti toimintakulttuurin muutosta
Viimekertainen valmennuskokonaisuus sai palautteessa arvosanaksi 4,3 ja suositteluprosentti oli 100!
"Olen yleensä aika skeptinen koulutusten suhteen. Tähänkin lähdin "esimiehen määräämänä". Asenne muuttui radikaalisti matkan aikana ja koulutus on aivan mahtava. Koulutuspäivien jälkeen olo oli aina energinen."
"Erinomaisia luennoitsijoita ja hyvää keskustelua. Tuli sellainen olo, että työnantaja panostaa minuun ja haluaa sitouttaa ja kouluttaa minua tähän vaativaan työhön. Uskon että tämä lisää työnantajan veto- ja pitovoimaa. Lähijaksoille oli mukava tulla ja verkostoitua. Ne olivat hengähdyksiä normaalista arjesta. Vähän kuin olisi käynyt tankkaamassa voimia."
Viimeinen virallinen ilmoittautumispäivä on 10.4.2024. Osallistujia otetaan mukaan ohjelman alkuun saakka, mikäli paikkoja on vapaana.
Tervetuloa mukaan!
Teemat
- esihenkilötyö
- johtaminen
- keskijohdon valmennus
- esihenkilövalmennus
- ryhmäcoaching
- esihenkilötaidot
- henkilöstöjohtaminen
- tulevaisuuden työelämä
- tuloksellisuus
- asiakaslähtöisyys
- yhteiskehittäminen
- palvelumuotoilu
- tiedolla johtaminen
- valmentava johtaminen
- lean
Ohjelma
1. jakso: 25.-26.4.2024 - Kuntatalo
TEEMANA: Työn ja ihmisten johtaminen
Torstai 25.4.
Ilmoittautuminen ja aamukahvit
9.00 Tervetuloa johtamisen kehittämisen äärelle
työnantaja-asiakkuus- ja työkykyjohtaja Mikko Kenni, Keva
9.30 Esihenkilön tuki -digipalvelu osana valmennusta
asiakkuuspäällikkö Leena-Kaisa Pantsu, FCG Finnish Consulting Group
9.45 Esihenkilön roolit menestyvässä organisaatiossa
henkilöstötuottavuuden tutkija ja kehittäjä Ossi Aura, Ossi Aura Consulting Oy
11.30 Lounas
12.30 Ketterää oppimista ja työurajohtamista muuttuvassa työelämässä
työelämämuotoilija Paula Helle, Workday Designers
13.30 Iltapäiväkahvit
13.50 Hyvinvoivana ja energisenä iltapäivään
FCG:n tulenkantaja
14.00 Ketterää oppimista ja työurajohtamista muuttuvassa työelämässä (jatkuu)
15.25 Päivän yhteenveto
15.30 Valmennuspäivä päättyy
Perjantai 26.4.
Aamukahvit
9.00 Alustus päivän ohjelmaan ja tutustuminen ryhmään
EKJ-tiimi
9.15 Neurodiversiteettiä tukeva esihenkilötyö
työelämän kehittäjä Anna Niemelä, Nepsycoach
10.50 Ohjeistus ja siirtyminen coachingryhmiin
kehittämispäällikkö Jaana Näsänen, KT Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat
11.00 Omaan coachingryhmään tutustuminen
11.30 Lounas
12.30 Ryhmäcoaching jatkuu: orientaatiotehtävän läpikäyntiä kehittämistarpeiden näkökulmasta
14.00 Iltapäiväkahvit
14.20 Johtaminen muutoksessa
yhteiskuntasuhdejohtaja Sami Sulkko, CGI
15.30 Ensimmäinen jakso päättyy
2. jakso: 28.-29.8.2024 - Kuntatalo
TEEMANA: Tuloksellisuutta johtamiseen – asiakaslähtöisyyttä palveluprosesseihin
Keskiviikko 28.8.
Aamukahvit
9.00 Virittäytyminen päivään
9.30 Ryhmäcoaching
11.30 Lounas
12.30 Yhteiskehittäminen ja palvelumuotoilu asiakaslähtöisen toiminnan ytimessä
liiketoimintamuotoilija Krista Keränen, Vision Factory Oy
14.00 Iltapäiväkahvit
14.15 Työskentely palvelumuotoilun parissa jatkuu
15.45 Päivän yhteenveto
16.00 Valmennuspäivä päättyy
Torstai 29.8.
Aamukahvit
9.00 Avaussanat: Entistäkin sujuvampaa työelämää
neuvottelujohtaja Anna Kukka, KT Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat
9.30 Johdatus Lean-ajatteluun
kehittäjäkouluttaja ja -konsultti Marja Blomqvist, QDC Business Engineering Oy
10.30 Tauko
10.45 Lean-kehittäminen: Kehitetään arvovirtoja, kehitetään työtä – miten liikkeelle?
Marja Blomqvist
12.00 Lounas
13.00 Systemaattinen ongelmanratkaisu – kehittämisen moottori
Lean tukee kehittämisen johtamisessa – kohti jatkuvan parantamisen kulttuuria
Marja Blomqvist
Iltapäiväkahvit työskentelyn lomassa
15.15 Päivän yhteenveto (ennakkotehtävän läpikäynti)
15.30 Toinen jakso päättyy
3. jakso: 3.-4.10.2024 - Kuntatalo
TEEMANA: Uusin eväin kohti toimintakulttuurin muutosta
Torstai 3.10.
Aamukahvit
9.00 Haastavat esihenkilötilanteet
työmarkkinajuristi Minna Salli, KT Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat
11.15 Lounas
12.15 Ryhmäcoaching
Iltapäiväkahvit työskentelyn lomassa
15.30 Päivän päätös
15.45 Cocktailtilaisuus
Perjantai 4.10.
Aamukahvit
9.00 Tervetuloa valmennuksen päätöspäivään
varatoimistusjohtaja Timo Reina, Suomen Kuntaliitto
9.30 Vahvuuksiin uskomisen voima
myötätuntotutkija, kouluttaja, tietokirjailija Miia Paakkanen
11.30 Lounas
12.45 Inhimillisyyttä niin johtajuuteen kuin johtamiseen
yritysvalmentaja Petteri Kilpinen, Uusi Agenda Oy
14.15 Onnea valmennusohjelman suorittaneille!
Todistustenjako ja kakkukahvit
15.00 Hyvää kotimatkaa!
Muutokset mahdollisia.
Asiantuntijat
Ossi Auralla on yli 30 vuoden kokemus työkyvyn, työhyvinvoinnin ja viimeisen vuosikymmenen aikana myös henkilöstötuottavuuden ja itseohjautuvuuden kehittämisestä. Hän on tutkimustensa pohjalta mallintanut johtamisen ketjun, jossa johtaminen, johtajuus ja henkilöstötuottavuus palvelevat yrityksen strategiaa varmistaen asiakastulosten kasvun kestävällä tavalla. Ossi on väitellyt tohtoriksi vuonna 2006 Hankenin johtamisen laitokselta, perustutkintona hänellä on liikuntatieteen lisensiaatin tutkinto Jyväskylän yliopistosta.
Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa -tutkimussarjassa Ossi on ollut päätutkijana vuosina 2009-2020. Lisäksi viime vuosina hän on pureutunut henkilöstötuottavuuden mallintamiseen ja sen yhteyksiin liiketoiminnan tuloksellisuuteen. Ossi on toiminut yrittäjänä vuodesta 2014 alkaen, sitä ennen hän työskenteli tutkimus- ja kehittämistehtävissä mm. Elisassa, Excenta Oy:ssä, Pohjola Terveydessä ja Terveystalossa. Tällä hetkellä hän on Kevan työkykyjohtamisen palvelukumppani.
Matkakumppanina Lean-päivän aikana toimii Marja Blomqvist QDC Business Engineering Oy:stä. Marja on Lean-kehittäjä ja kehittäjien valmentaja, jonka ammatillinen tavoite on auttaa organisaatioita jatkuvan parantamisen matkalla tukemalla organisaatioiden omien ammattilaisten kehittämistaitoja. Koulutukseltaan Marja on DI ja TkL ja ammattiuransa aikana hän on toiminut tutkijana ja opettajana Teknillisessä korkeakoulussa sekä teollisuudessa tuotannon ja toimitusketjujen kehitystehtävissä.
Marjan koko ammattiuraa on leimannut työn, prosessien ja erilaisten tuotantoympäristöjen kehittäminen. QDC Business Engineering Oy:ssä Marja työskentelee erilaisten yritysten ja organisaatioiden kanssa eri toimialoilla. Työssään hän tukee asiakkaan toiminnan kehittämistä sekä konsultin että kouluttajan ominaisuudessa, hyödyntäen Leania vahvana tukijalkanaan: teollisessa tuotannossa ja toimitusketjuissa, palvelutuotannossa ja ei-tuotannollisissa prosesseissa, sote-sektorilla sekä julkishallinnossa, kolmannella sektorilla sekä yhteistyössä koulutusorganisaatioiden kanssa.
Paula Helle (FM, yhteisöviestintä) on toinen perustaja Workday Designersissa, joka hyödyntää muotoiluajattelua organisaatioiden sisäisen kehittämisen välineenä. Työssään Paula keskittyy työntekijäkokemuksen kehittämiseen ja muutosten tukemiseen.
Ensimmäisen työuransa Paula on tehnyt suurten organisaatioiden organisaatioviestinnän ja muutosjohtamisen asiantuntijana ennen siirtymistään yrittäjäksi organisaatioiden kehittämisen pariin. Hän on kokenut ja pidetty kouluttaja ja työelämän kehittäjä, joka pohjaa työnsä työntekijäymmärrykseen, organisaation tavoitteisiin ja tutkimustietoon.
Paula on käynyt puhumassa ja valmentamassa oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen liittyvistä teemoista laajasti sekä toteuttanut useita aiheeseen liittyviä kehitysprojekteja.
Krista Keränen on yhteiskehittämisen, muotoiluajattelun, innovaatiojohtamisen ja pellillistämisen asiantuntija yli 30 vuoden kokemuksella. Kristan vahvuutena on ihmisten innostaminen ja energisointi. Koulutukseltaan hän on Doctor of Philosophy (PhD) in Engineering, University of Cambridge 2015.
Krista on vetänyt yli 500 koulutusta, konsultointiprojektia, innovaatioleiriä ja työpajaa liittyen palveluliiketoiminnan ja ekosysteemien kehittämiseen sekä vastannut useiden innovaatioprojektien toteuttamisesta. Kristan pedagoginen osaaminen on myös vahva ja hänellä on laaja TKI-toiminnan asiantuntemus. Vuonna 2015 hän väitteli yhteiskehittämisestä, palvelumuotoilusta ja palveluinnovaatioista Cambridgen yliopistosta.
Petteri Kilpinen on utelias uuden tiedon metsästäjä, joka haluaa herättää ihmiset näkemään nykyisen työelämän uuvuttavat riskit. Hän on itse käynyt läpi muutoksia niin työelämän oravanpyörässä kuin yksityiselämän haasteissa ja kannustaa myös muita muutokseen.
Petteri on poikkeuksellisen vauhdikas yritysjohtaja, kirjailija, yritysvalmentaja, hallitusammattilainen ja viiden pojan isä, joka saa energisoivalla puheellaan jokaisen kuulijansa innostumaan uusista näkökulmista. Hänen inspiroivien puheenvuorojen tarkoitus on auttaa ihmisiä innostumaan paremmista työ- ja elämäntavoista, jotta heillä olisi aina energiaa niihin asioihin, jotka ovat heille tärkeimpiä. Hän puhuu muutoksesta tavalla, joka saa vastahakoisimmankin jörrikän haluamaan muutosta.
Anna Kukka työskentelee KT:n henkilöstövoimavarojen kehittämisen osaamisalueen neuvottelujohtajana. Hän on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri, ja hänellä on monipuolinen kokemus työelämän laatua ja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää koskevista kehittämistehtävistä.
Anna Niemelä on yrittäjä ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Hänellä on pitkä kokemus asiantuntijatyön johtamisesta. Yrittäjänä hän auttaa organisaatioita rakentamaan toimivaa arjen työelämää ja toteuttamaan erilaisuuden huomioivaa johtamista. Neurokirjon kokonaisuudessa hän on perehtynyt etenkin aikuisten ADHD:hen ja työelämään.
Miia Paakkanen on Suomen myötätunto työssä -tutkimuksen pioneeri ja asiantuntija sekä kokenut työelämän tunnetaitojen valmentaja. Miiaa kuvataan aidosti välittävänä ja suvereenina alansa asiantuntijana, kouluttajana ja puhujana. Helsingin yliopiston ohella Miia Paakkanen on tutkinut myötätuntoa Stanfordin yliopistossa ja hänen tunnetaito- ja myötätuntokoulutuksistaan on kirjoitettu mm. The Washington Post:ssa ja Harvard Business Review:ssa. Paakkasen tuorein kirja ’Empatian voima työssä’ ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna 2022.
Minna Salli (OTM, VT) on kokenut ja pidetty valmentaja. Hän toimii työmarkkinajuristina KT:ssa. Hän on toiminut myös esihenkilönä henkilöstöhallinnossa, joten esihenkilön arki on hänelle tuttua. Minna on aiemmin ollut myös konsultin ja kouluttajan roolissa sekä työnantajan edustajana työsuhderiidoissa.
Minna toimii ratkaisukeskeisesti, käytännönläheisesti, vuorovaikutteisesti ja ennakoivasti. Näitä periaatteita hän noudattaa myös koulutuksissaan. Hänen vahvuutensa on kokonaisuuksien hahmottaminen ja vaikeidenkin asioiden selittäminen ymmärrettävästi. Minnan periaatteena on asioiden hoitaminen inhimillisesti sekä muita ihmisiä arvostavasti.
Sami Sulkko on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja hän on suorittanut myös EMBA-johtamiskoulutuksen. Hän on toiminut kunnan- ja kaupunginjohtajana yhteensä 14 vuotta. Samin missio on nostaa digitalisaation mahdollisuudet jokaisen julkishallinnon organisaation johtoryhmän strategiseksi huomionkohteeksi sekä poliittisten päättäjien tietoisuuteen.
Sulkko on vienyt kaikissa johtamissaan kunnissa läpi vaativia ja haasteellisia strategisen johtamisen, organisaatiomallien ja rakenteiden uudistuksia sekä uudistus- ja talouden tasapainotustoimia. Hänellä on vahva näkemys keskijohdon tärkeydestä ja kriittisestä roolista näiden uudistusten onnistuneessa toteuttamisessa.
Yhteistyökumppanit
Hinnat
1700 € + alv 24%/hlö
Organisaatiosta viisi ensimmäistä osallistujaa 1700 €/hlö + alv., jonka jälkeen kaikki seuraavat osallistujat 1500 €/hlö + alv.
Hinta sisältää
Kolme kaksipäiväistä lähijaksoa sekä etäopiskelun digitaalialustalla, sähköisen materiaalin, ohjelmassa mainitut tarjoilut sekä Kuntaliiton myöntämän sertifikaatin.
Peruutusehdot
Osallistuminen voidaan peruuttaa maksutta viimeiseen ilmoittautumispäivään eli 10.4.2024 mennessä. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista peritään 50 prosenttia osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä ollenkaan ja osallistuja jättää saapumatta tilaisuuteen, laskutetaan koko osallistumismaksu. Lisäämme laskuun laskutuslisän 5€ (+ alv 24%)/lasku.
Sijainti
Kuntatalo
Kenelle
Ohjelma on tarkoitettu kunta-alan organisaatioiden lähiesihenkilöille ja keskijohdolle.
Majoitus
Scandic Paasi Hotel Helsinki
Puhelinnumero: +358 9 231 1700
Sähköposti: paasi@scandichotels.com
Huonehintaan sisältyy runsas luomutuotteita sisältävä aamiainen sekä maksuton Wi-Fi.
Jokainen varaa ja maksaa oman majoituksensa.
1. jakson majoitus
Standard
151 € yhden hengen huone / vuorokausi
171 € kahden hengen huone / vuorokausi
Huoneet ovat varattavissa kiintiötunnuksella saatavuuden mukaan 9.4.2024 mennessä, jonka jälkeen varaamattomat huoneet vapautuvat automaattisesti myyntiin.
Varaukset netistä osoitteessa: http://www.scandichotels.fi/?bookingcode=BFCG230424
Varaukset voi tehdä varaustunnuksella BFCG230424 myös puhelimitse tai sähköpostitse hotellin yhteystietoja käyttäen.
2. jakson majoitus
Standard
163 € yhden hengen huone / vuorokausi
183 € kahden hengen huone / vuorokausi
Huoneet ovat varattavissa kiintiötunnuksella saatavuuden mukaan 13.8.2024 mennessä, jonka jälkeen varaamattomat huoneet vapautuvat automaattisesti myyntiin.
Varaukset netistä osoitteessa: http://www.scandichotels.fi/?bookingcode=BFCG270824
Varaukset voi tehdä varaustunnuksella BFCG270824 myös puhelimitse tai sähköpostitse hotellin yhteystietoja käyttäen.
3. jakson majoitus
Standard
153 € yhden hengen huone / vuorokausi
173 € kahden hengen huone / vuorokausi
Huoneet ovat varattavissa kiintiötunnuksella saatavuuden mukaan 18.9.2024 mennessä, jonka jälkeen varaamattomat huoneet vapautuvat automaattisesti myyntiin.
Varaukset netistä osoitteessa: http://www.scandichotels.fi/?bookingcode=BFCG021024
Varaukset voi tehdä varaustunnuksella BFCG021024 myös puhelimitse tai sähköpostitse hotellin yhteystietoja käyttäen.