Esihenkilön tehtäväkenttä on erittäin laaja ja esihenkilötyöhön liittyy antoisien tehtävien lisäksi myös suurta työkuormaa ja tunnetaakkaa: on johdettava niin asioita kuin ihmisiäkin ja toisinaan tehtävä epäkiitollisia päätöksiä, selvitettävä konflikteja ja puututtava epätoivottuun käytökseen. Tehtäväkentän laajuus ja rajallinen aika saattaa aiheuttaa stressiä tai pahimmillaan unettomia öitä.
Esihenkilönä tarvitset taitoja sietää, käsitellä, ilmaista, herätellä ja ruokkia monenlaisia tunteita sekä toimia välillä niistä huolimatta. Tämän verkossa suoritettavan mikrokurssin tavoitteena on johdattaa sinut stressinhallinnan ja resilienssin aihepiireihin. Kurssin suoritettuasi, olet perehtynyt mm. seuraaviin aihepiireihin:
- Stressin synnyn mekanismit
- Paineensietokyvyn merkitys työelämässä
- Keinoja oman paineensietokyvyn harjoittamiseen
- Mikä on myönteisten tunteiden vaikutus suorituskykyyn
- Miksi myönteisiin tunteisiin kannattaa panostaa esihenkilöroolissa
- Resilienssin rooli osana päätöksentekoa
- Mikä on resilienssin merkitys muutoksessa ja kuinka voit sopeutua paremmin muutokseen
Stressi ja resilienssi -mikrokurssi kuuluu Itsensä johtaminen -kurssipakettiin, ja on osa Esihenkilön tukea.
Kurssin suoritus
- Tunnukset: Pääset suorittamaan opintoja ilmoittautumisen jälkeen Oma FCG:n kautta.
- 2kk suoritusaika - Ilmoittauduttuasi sinulla on 2 kuukautta aikaa suorittaa kokonaisuus. Kurssin suorittamiseen on hyvä varata noin 2,5 tuntia aikaa.
- Todistus: Suoritus palkitaan todistuksella.
Program
Stressi ja resilienssi- mikrokurssi (2,5h)
- Miten tunnistan stressin?
- Keinoja hallita stressiä
- Paineensietokyvyn merkitys työelämässä
- Asiat, jotka kuormittavat työssä
- Esihenkilön oma jaksaminen ja hyvinvointi
- Näin selviän työelämän paineissa
- Resilienssi osana päätöksentekoa
- Tunneosaamisen ja tunteiden säätelyn tavat
- Myönteiset tunteet ja suorituskyky
- Askeleet negatiivisten tunteiden irti päästämiseen
- Uni ja palautuminen hyvinvoinnin kulmakivinä
- Esihenkilön muistilista
Tervetuloa opiskelemaan verkossa stressinhallintakeinoja ja resilienssin merkityksestä esihenkilötyössä! Voit aloittaa opiskelun milloin vain.
Föreläsare
Essi on psykologi, psyko- ja perheterapeutti sekä viestintävalmentaja, jonka valmennuksissa yhdistyvät psykologiset ja viestinnälliset menetelmät. Essi on tarjonnut niin esihenkilö-, johtoryhmä-, ajanhallinta-, työhyvinvointi- ja työyhteisö-, vuorovaikutus- ja viestintävalmennuksia, esiintymistaito- sekä myynti-, asiakaspalveluvalmennuksia yrityksille, kaupungeille, kunnille, ammattiliitoille, ministeriöille, seurakuntayhtymille, yhteisöille ja oppilaitoksille yli 25 vuoden ajan.
Priser
Hinta on 120 € + voimassa oleva alv per käyttäjä
Jos organisaatiostanne osallistuu 4 henkilöä tai enemmän, hinnoittelu on seuraavan portaikon mukainen:
4–10 käyttäjää, hinta yhteensä 490 € + alv
11–20 käyttäjää, hinta yhteensä 790 € + alv
21–30 käyttäjää, hinta yhteensä 990 € + alv
31–40 käyttäjää, hinta yhteensä 1 490 € + alv
41–50 käyttäjää, hinta yhteensä 2 190 € + alv
51–70 käyttäjää, hinta yhteensä 2 990 € + alv
71-100 käyttäjää, hinta yhteensä 3 990 € + alv
101-150 käyttäjää, hinta yhteensä 4 990 € + alv
Ilmoittautuminen on sitova ja laskutamme kurssin tunnusten lähettämisen jälkeen. Hintaan lisätään laskutuslisä (5 € + alv).
Kiinnostuitko? Lisätietoa koulutusmyynti@fcg.fi.
Plats
FCG Digikanava
För vem
Esihenkilön tuki -digikanavapalvelun mikrokurssit on suunnattu kuntien esihenkilöille, jokaisella organisaatiotasolla. Mikrokurssi sopii niin uudelle- kuin kokeneellekin konkariesihenkilölle.