Sisältölohkot

HR- ja palvelussuhdeasioiden täydennyskoulutukset

FCG on Suomen tunnetuin julkisen sektorin täydennyskouluttaja. Järjestämme osaamisen kehittämisen tueksi webinaareja, verkkokursseja, lähikoulutuksia, ajankohtaispäiviä ja tapahtumia. 

Olemme koonneet yhteen HR- ja palvelussuhdeasioiden koulutustilaisuudet. Koulutustilaisuudet tukevat johtamisen ja osaamisen kehittämistä. Täydennyskoulutuksien avulla julkisen ja kolmannen sektorin toimijat kehittävät johtamiskulttuuria ja -tasoa strategisesti. Koulutustilaisuuksista löydät peruskoulutukset, syventävät koulutukset, ajankohtaispäivät ja tapahtumat. 

Tutustu koulutustarjontaan

FCG:ltä löydät useita palvelussuhteisiin, työyhteisötaitoihin ja esihenkilön tunnetaitoihin liittyviä koulutuksia. Tarjolla on myös esihenkilökoulutuksia erilaisiin esihenkilötehtävissä ilmeneviin tilanteisiin ja tarpeisiin. 

Osaamisen kehittämisellä organisaatio varmistaa ajantasaisen lainsäädännön noudattamisen ja toimivan yhteistyön. Johtamista tulee kehittää koko työuran ajan, jotta muuttuviin osaamistarpeisiin pystytään vastaamaan.

Miksi henkilöstön osaamisen kehittäminen on tärkeää?

• Osaamistarpeet muuttuvat vaadittavien työelämätaitojen mukana - osaaminen pysyy siis ajantasalla.

• Asiantuntijuuden veto- ja pitovoima säilyy, kun osaamisen kehittämiseen panostetaan.

• Henkilökohtainen kasvu ja jaksaminen: Työntekijän tulee osata hallita stressiä, ajankäyttöä ja tukea omaa jaksamistaan.

• Vuorovaikutustaidot ja ongelmanratkaisukyky tukevat tavoitteisiin pääsemistä ja parantavat yhteistyötä.

Image
Tekoäly Johtaminen ja strategiat Työelämätaidot Tiedonhallinta ja digi HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
Tekoälylukutaito julkisella sektorilla - mitä laki edellyttää ja mitä se tarkoittaa työarjessa?
7.4.2026
-
7.4.2026
EU:n tekoälysäädös tuo organisaatioille uuden, lakisääteisen velvoitteen huolehtia henkilöstönsä riittävästä tekoälylukutaidosta, mutta monelle vaatimuksen käytännön merkitys on vielä epäselvä. Tämä koulutus kääntää lakitekstin ymmärrettäväksi toiminnaksi ja auttaa julkisen sektorin asiantuntijoita hahmottamaan, mitä tekoälylukutaito tarkoittaa omassa työarjessa ilman teknistä jargonia. Opit tunnistamaan tekoälyn käytön riskit ja mahdollisuudet sekä ymmärrät, miten vaadittu osaaminen voidaan osoittaa ja dokumentoida luotettavasti. Koulutus tarjoaa konkreettiset askelmerkit säädösten mukaiseen, turvalliseen ja vastuulliseen tekoälyn hyödyntämiseen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Esihenkilökoulutukset Työelämätaidot
Etäkoulutus
Työyhteisötaidot ja vastuullinen työkäyttäytyminen
15.4.2026
-
15.4.2026
Webinaarin aikana opit, mitkä ovat hyvinvoivan työyhteisön elementtejä ja miten jokainen omalla vastuullisella työkäyttäytymisellään voi vaikuttaa työyhteisön hyvinvointiin. Tärkeä osa työyhteisötaitoja on myös kyky käsitellä haastaviakin tilanteita ja keskustelemmekin puheeksi ottamisen taidosta ja haastavista työyhteisötilanteista.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
Palkanlaskennan koulutuspäivä
3.9.2026
-
3.9.2026
Palkanlaskennan koulutuspäivän sisältönä on palkanlaskijan tehtävät sidosryhmien kanssa toimimisessa: mitä pitää huomioida yhteistyössä Verottajan, Kelan ja Kevan kanssa.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Johtaminen ja strategiat Tekoäly HR- ja palvelussuhdeasiat Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Johda tekoälyn käyttöä - mitä jokaisen johtajan on tiedettävä nyt
1.10.2026
-
1.10.2026
Koulutus tarjoaa johdolle, esihenkilöille ja asiantuntijoille selkeän kokonaiskuvan siitä, mitä tekoälyn hyödyntäminen tarkoittaa strategian, päätöksenteon ja henkilöstön johtamisen näkökulmasta. Saat konkreettisia työkaluja tekoälyn vastuulliseen käyttöönottoon, riskien hallintaan ja muutoksen johtamiseen. Koulutus auttaa varmistamaan, että tekoäly tukee organisaation tavoitteita ja arvoja – ei horjuta niitä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Hallinto- ja lakiasiat HR- ja palvelussuhdeasiat Esihenkilökoulutukset Tietosuoja ja -turva
Etäkoulutus
Yksityisyyden suoja työelämässä
29.10.2026
-
29.10.2026
Webinaarin avulla otat haltuun keskeisimmät työntekijöiden henkilötietojen käsittelyyn liittyvät käytännön kysymykset.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Svenskspråkiga utbildningar HR- ja palvelussuhdeasiat Tekoäly
Etäkoulutus
Copilot i HR-arbetet – effektivare processer och bättre service
29.10.2026
-
29.10.2026
Detta 2–3 timmar långa webbinarium ger HR-professionella inom offentlig sektor en praktisk introduktion till Copilot som stöd i HR-processer. Deltagaren får konkreta arbetssätt för vardagen, medan organisationen stärker kvalitet, effektivitet och rättssäkerhet i sitt HR-arbete.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työllisyys ja elinvoima
Etäkoulutus
Kansainvälisen rekrytoinnin perusteet
17.11.2026
-
17.11.2026
Tässä koulutuksessa käymme läpi kansainvälisen rekrytoinnin prosessia, tukikanavia sekä strategisia vaikutuksia. Tehokas tietopaketti tarjoaa työkalupakin kansainvälisen rekrytoinnin edistämiseen organisaatiossasi.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Esihenkilökoulutukset Työelämätaidot
Etäkoulutus
Työyhteisötaidot ja vastuullinen työkäyttäytyminen, tilauskoulutuksena
Webinaarin aikana opit, mitkä ovat hyvinvoivan työyhteisön elementtejä ja miten jokainen omalla vastuullisella työkäyttäytymisellään voi vaikuttaa työyhteisön hyvinvointiin. Tärkeä osa työyhteisötaitoja on myös kyky käsitellä haastaviakin tilanteita ja keskustelemmekin puheeksi ottamisen taidosta ja haastavista työyhteisötilanteista.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Viestintä, markkinointi ja asiakastyö Johtaminen ja strategiat Esihenkilökoulutukset Tekoäly Hallinto- ja lakiasiat Luottamushenkilötyö Työelämätaidot
Etäkoulutus
Tekoäly julkishallinnon työn tueksi, tilauskoulutus
Organisaatiokohtaisella koulutuksella taklaamme juuri teidän organisaationne olennaisimmat kysymykset tekoälystä. Tuomme organisaatiokhtaisesti räätälöidyn tilauskoulutuksen lähelle teitä tai tarjoamme paikasta riippumattoman verkkokoulutuksen teidän tarpeisiinne.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Esihenkilökoulutukset HR- ja palvelussuhdeasiat Johtaminen ja strategiat Viestintä, markkinointi ja asiakastyö
Etäkoulutus
Tilauskoulutus esihenkilötyön ja palvelussuhdeasioiden tueksi
Organisaatiokohtaisella koulutuksella taklaamme juuri teidän organisaationne olennaisimmat kysymykset esihenkilötyössä ja palvelussuhdeasiossa. Tuomme tilauskoulutuksen lähelle teitä tai tarjoamme paikasta riippumattoman verkkokoulutuksen teidän tarpeisiinne.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Työelämätaidot HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
Työyhteisötaidot
Toimiva työyhteisö syntyy hyvästä vuorovaikutuksesta, yhteistyöstä ja yhteisistä pelisäännöistä. Tämä verkkokurssi tarjoaa käytännönläheisen katsauksen työyhteisötaitoihin ja siihen, miten jokainen voi omalla toiminnallaan edistää luottamusta, psykologista turvallisuutta ja sujuvaa tiimityötä työpaikalla. Kurssilla käsitellään muun muassa vuorovaikutustaitoja, yhteistyön rakentamista, työyhteisön pelisääntöjä sekä keinoja vahvistaa luottamusta ja toimivaa työilmapiiriä. Saat selkeitä näkökulmia siihen, miten jokainen voi vaikuttaa myönteisesti työyhteisön toimivuuteen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Sivistystoimi ja ammatillinen koulutus HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
OVTES-perusteet, yleissivistävä koulutus
OVTES määrittää kunnallisen opetushenkilöstön palvelussuhteen keskeiset ehdot, kuten työajan, palkkauksen ja palvelussuhteen keskeytykset. Tämä perusteisiin keskittyvä verkkokurssi tarjoaa selkeän kokonaiskuvan siitä, mitä OVTES tarkoittaa yleissivistävässä koulutuksessa ja miten sopimusta sovelletaan käytännössä. Kurssilla perehdyt muun muassa palvelussuhteen alkamiseen ja päättymiseen, työaikaa ja palkkausta koskeviin määräyksiin sekä virantoimituksen keskeytyksiin, jotta saat varmuutta sopimuksen tulkintaan arjen henkilöstö- ja hallintotyössä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Sivistystoimi ja ammatillinen koulutus HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
OVTES-perusteet, ammatillinen koulutus
OVTES ohjaa opetusalan henkilöstön palvelussuhteen keskeisiä ehtoja myös ammatillisessa koulutuksessa. Tämä verkkokurssi keskittyy OVTES-sopimuksen perusteisiin ja auttaa hahmottamaan, mitä sopimus tarkoittaa käytännössä työssä. Kurssilla perehdyt muun muassa palvelussuhteen alkamiseen ja päättymiseen, työaikaa ja palkkausta koskeviin määräyksiin sekä virantoimituksen keskeytyksiin, jotta ymmärrät, miten OVTESia sovelletaan ammatillisessa koulutuksessa ja saat varmuutta sopimuksen tulkintaan arjen henkilöstö- ja hallintotyössä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot
Etäkoulutus
Assistentin tuki
Assistenttityö on monipuolista ja usein kiireistä, ja onnistuminen edellyttää sekä hyviä työvälineitä että toimivia työskentelytapoja. Tämä verkkokurssi tarjoaa käytännönläheisen kokonaisuuden assistentin työn tueksi: perehdyt itsensä johtamiseen, ajankäytön hallintaan, viestintään ja tiedottamiseen sekä toimivan työympäristön rakentamiseen. Lisäksi opit hyödyntämään keskeisiä digityökaluja, kuten Microsoft 365 -sovelluksia ja viestintäalustoja, sekä saat vinkkejä työssä jaksamiseen ja hybridityön arkeen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Työelämätaidot Johtaminen ja strategiat HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
Itsensä johtaminen työntekijänä
Itsensä johtaminen on keskeinen työelämätaito, joka tukee motivaatiota, sitoutumista ja ammatillista kehittymistä. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeän kokonaiskuvan itsensä johtamisen peruselementeistä ja auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia sekä kehittämiskohteita. Kurssilla perehdyt muun muassa itsetuntemukseen, ajankäytön hallintaan sekä keinoihin asettaa tavoitteita ja kehittää omaa työskentelyä. Saat käytännön työkaluja työn hallintaan ja oman työarjen sujuvoittamiseen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Työelämätaidot HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
Motivaatio työelämässä
Motivaatio vaikuttaa suoraan työssä jaksamiseen, suoriutumiseen ja työn mielekkyyteen. Tämä verkkokurssi auttaa ymmärtämään, mistä motivaatio syntyy ja miten sitä voi vahvistaa omassa työssä. Kurssilla perehdyt muun muassa sisäisen ja ulkoisen motivaation eroihin, omiin motivaatiotekijöihin sekä käytännön keinoihin, joilla omaa motivaatiota voidaan vahvistaa arjen työssä. Saat tiiviin kokonaiskuvan motivaation merkityksestä ja konkreettisia vinkkejä työmotivaation ylläpitämiseen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Työelämätaidot HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
Stressi ja paineensietokyky
Stressi ja paine kuuluvat monen työpäivään, mutta niiden hallintaa voi oppia. Tämä verkkokurssi auttaa tunnistamaan stressin vaikutukset sekä kehittämään omaa paineensietokykyä arjen työtilanteissa. Kurssilla perehdyt muun muassa stressin tunnistamiseen, palautumiseen, tunteiden säätelyyn sekä keinoihin irrottautua liiallisesta suorituskeskeisyydestä. Saat käytännönläheisiä työkaluja, joiden avulla vahvistat jaksamistasi ja selviät paremmin työelämän paineista.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Työelämätaidot HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
Resilienssi työelämässä
Työelämässä kohdataan jatkuvasti muutoksia, paineita ja vastoinkäymisiä, ja resilienssi auttaa selviytymään niistä sekä näkemään mahdollisuuksia vaikeuksien keskellä. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeän johdatuksen resilienssiin työelämätaitona ja antaa käytännön keinoja oman henkisen joustavuuden vahvistamiseen. Kurssilla käsitellään muun muassa sisäisen puheen merkitystä, resilienssin kehittämistä sekä sen roolia muutostilanteissa ja päätöksenteossa, jotta pystyt vahvistamaan omaa jaksamistasi ja toimimaan rakentavasti haastavissa tilanteissa.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot
Etäkoulutus
Toimiva työympäristö
Työympäristö vaikuttaa suoraan jaksamiseen, keskittymiseen ja työn sujuvuuteen. Tämä verkkokurssi auttaa tunnistamaan työympäristön keskeiset tekijät ja kehittämään niitä tukemaan hyvinvointia ja tehokasta työskentelyä. Kurssilla perehdyt muun muassa kognitiiviseen ergonomiaan, työpisteen toimivuuteen sekä tietotyön kuormitustekijöihin ja keinoihin hallita niitä arjessa. Saat käytännön vinkkejä oman työympäristösi arviointiin ja kehittämiseen, jotta työ sujuu paremmin ja kuormitus pysyy hallinnassa.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot
Etäkoulutus
Elintavat hyvinvoinnin tukena
Hyvinvointi työssä rakentuu pitkälti arjen valinnoista. Tämä verkkokurssi auttaa ymmärtämään elintapojen merkityksen jaksamiseen, keskittymiskykyyn ja työssä suoriutumiseen. Kurssilla käsitellään muun muassa liikunnan, ravitsemuksen, palautumisen ja unen vaikutuksia työhyvinvointiin sekä annetaan käytännön vinkkejä vireystilan ja energiatasojen ylläpitämiseen modernissa tietotyössä. Saat selkeän kokonaiskuvan siitä, miten pienillä arjen teoilla voidaan vahvistaa hyvinvointia ja työkykyä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot
Etäkoulutus
Jatkuva oppiminen ja ajattelutaidot
Nykyajan työelämässä korostuvat kyky oppia uutta, mukautua muutoksiin ja kehittää omaa ajattelua. Tämä verkkokurssi auttaa tunnistamaan omia ajattelu- ja reagointitapoja sekä hyödyntämään niitä työssä ja arjen tilanteissa. Kurssilla perehdyt muun muassa resilienssiin työelämätaitona, itsensä johtamisen perusteisiin sekä tavoitteiden asettamiseen ja toimintasuunnitelman laatimiseen. Saat käytännönläheisiä työkaluja oman ajattelun ja työskentelytapojen kehittämiseen sekä jatkuvan oppimisen vahvistamiseen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot Työllisyys ja elinvoima
Etäkoulutus
Tulevaisuuden työmarkkinat
Työelämä muuttuu nopeasti, ja oman osaamisen kehittäminen on yhä tärkeämpää. Tämä verkkokurssi auttaa hahmottamaan, millaisilta tulevaisuuden työmarkkinat näyttävät ja millaista osaamista työnantajat arvostavat. Kurssilla tarkastellaan työmarkkinoiden muutoksia, onnistunutta työnhakua sekä sitä, mistä työn mielekkyys ja merkityksellisyys syntyvät. Saat käytännönläheisiä näkökulmia oman uran kehittämiseen sekä työkaluja suunnistaa muuttuvassa työelämässä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot
Etäkoulutus
Ammatillinen itsetuntemus
Ammatillinen itsetuntemus auttaa tunnistamaan omat vahvuudet, motivaation ja arvot sekä ymmärtämään niiden vaikutuksen työssä ja urakehityksessä. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeän johdatuksen ammatillisen itsetuntemuksen keskeisiin ulottuvuuksiin ja siihen, miten niitä voi hyödyntää oman uran suunnittelussa. Kurssilla perehdyt muun muassa oman osaamisen, motivaation, persoonallisuuden sekä arvojen tunnistamiseen ja siihen, miten ne vaikuttavat työelämän valintoihin. Saat käytännön työkaluja oman ammatillisen identiteetin kehittämiseen ja uratavoitteiden pohtimiseen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Työelämätaidot Johtaminen ja strategiat HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
Työnhallinta
Työnhallinta on keskeinen työelämätaito, joka auttaa organisoimaan, priorisoimaan ja johtamaan omaa työtä tehokkaasti. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeän kokonaiskuvan työnhallinnan keskeisistä taidoista ja auttaa kehittämään omaa työskentelytapaa. Kurssilla perehdyt muun muassa itsensä johtamiseen, ajankäytön hallintaan, motivaation vahvistamiseen sekä työyhteisötaitoihin, jotka tukevat sujuvaa arkea työpaikalla. Saat käytännönläheisiä työkaluja työn suunnitteluun ja priorisointiin, jotta työ sujuu hallitummin ja kuormitus pysyy paremmin tasapainossa.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot
Etäkoulutus
Hyvinvointia työelämään
Työhyvinvointi on keskeinen työelämätaito, joka vaikuttaa suoraan jaksamiseen, motivaatioon ja työn sujuvuuteen. Tämä verkkokurssi tarjoaa käytännönläheisen kokonaiskuvan työhyvinvoinnin keskeisistä tekijöistä ja siitä, miten niitä voi vahvistaa arjen työssä. Kurssilla tarkastellaan muun muassa elintapojen vaikutusta jaksamiseen, toimivan työympäristön merkitystä, stressin ja paineensietokyvyn hallintaa sekä resilienssin roolia muuttuvassa työelämässä. Saat selkeitä työkaluja oman hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen tukemiseen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Viestintä, markkinointi ja asiakastyö HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot
Etäkoulutus
Viestintä & vuorovaikutus
Toimiva viestintä ja vuorovaikutus ovat keskeisiä tekijöitä sujuvassa yhteistyössä, työhyvinvoinnissa ja organisaation maineessa. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeän kokonaiskuvan työelämän viestinnästä ja vuorovaikutustaidoista sekä siitä, miten niitä hyödynnetään organisaation sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä. Kurssilla perehdyt muun muassa työyhteisöviestintään, asiantuntijan viestintärooliin, sosiaalisen median hyödyntämiseen sekä palautteen, dialogin ja vuorovaikutustaitojen merkitykseen työelämässä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot Työllisyys ja elinvoima
Etäkoulutus
Oman urakehityksen johtaminen
Oman urakehityksen johtaminen auttaa tekemään työstä mielekkäämpää ja suuntaamaan omaa osaamista tavoitteellisesti. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeän kokonaiskuvan siitä, miten ammatillista itsetuntemusta, omia vahvuuksia ja motivaatiotekijöitä voidaan hyödyntää uran suunnittelussa. Kurssilla perehdyt muun muassa osaamisen ja arvojen tunnistamiseen, työelämän muutoksiin sekä jatkuvan oppimisen ja ajattelutaitojen merkitykseen. Saat käytännön työkaluja oman urapolun suunnitteluun ja keinoja tehdä työstäsi entistä merkityksellisempää.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Stressi ja resilienssi
Esihenkilötyöhön liittyy usein laaja vastuu, paineita ja haastavia tilanteita, jotka voivat kuormittaa arkea. Tämä verkkokurssi johdattaa stressinhallinnan ja resilienssin keskeisiin teemoihin sekä auttaa ymmärtämään, miten stressi syntyy ja miten sitä voi hallita. Kurssilla perehdyt muun muassa stressin mekanismeihin, paineensietokyvyn merkitykseen työelämässä, myönteisten tunteiden vaikutukseen suorituskykyyn sekä keinoihin kehittää omaa resilienssiä ja sopeutua muutoksiin. Saat käytännönläheisiä näkökulmia siihen, miten vahvistat omaa jaksamistasi ja toimit rakentavasti haastavissakin työtilanteissa.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Ajankäytön hallinta
Ajankäytön hallinta auttaa tekemään työstä sujuvampaa ja vähentämään jatkuvan kiireen tunnetta. Tämä verkkokurssi tarjoaa käytännönläheisen katsauksen ajanhallinnan keskeisiin haasteisiin ja ratkaisuihin. Kurssilla perehdyt muun muassa multitaskingin vaikutuksiin, ajankäytön yleisiin ansoihin sekä konkreettisiin työkaluihin, joiden avulla voit suunnitella työpäivääsi paremmin, priorisoida tehtäviä ja tehdä palavereista tehokkaampia. Saat selkeitä keinoja oman työn hallintaan sekä tasapainoisempaan ja tuottavampaan työarkeen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Johtaminen ja strategiat Työelämätaidot Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Ihmisten johtaminen
Esihenkilön työssä arjen johtamisteot ja vuorovaikutustaidot ovat keskeisessä roolissa onnistuvan työyhteisön rakentamisessa. Tämä verkkokurssi tarjoaa käytännönläheisen kokonaiskuvan ihmisten johtamisen keskeisistä taidoista. Kurssilla perehdyt muun muassa valmentavaan johtamiseen, vuorovaikutustaitoihin, palautteen antamiseen sekä työyhteisön hyvinvoinnin ja työkyvyn tukemiseen. Saat selkeitä työkaluja tiimin johtamiseen ja varmuutta kohdata erilaisia ihmisiä sekä arjen haastavia tilanteita esihenkilötyössä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Johtaminen ja strategiat Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Hallinnolliset esihenkilötehtävät
Esihenkilön työssä hallinnolliset tehtävät kulkevat mukana koko palvelussuhteen elinkaaren ajan rekrytoinnista työsuhteen päättymiseen. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeän kokonaiskuvan esihenkilön roolista työnantajan edustajana sekä keskeisistä henkilöstöjohtamisen hallinnollisista velvoitteista. Kurssilla perehdyt muun muassa rekrytoinnin keskeisiin vaiheisiin, sairauspoissaolojen käsittelyyn, varoituksen antamiseen sekä palvelus- ja työsuhteen päättämiseen liittyviin tilanteisiin. Saat käytännönläheisiä työkaluja esihenkilötyöhön ja varmuutta toimia oikein vaativissakin henkilöstötilanteissa.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Vuorovaikutustaidot ja työyhteisön hyvinvointi
Vuorovaikutustaidot ovat keskeisessä roolissa toimivan ja hyvinvoivan työyhteisön rakentamisessa, ja esihenkilö on avainasemassa luottamuksen ja psykologisen turvallisuuden vahvistamisessa. Tämä verkkokurssi tarjoaa käytännönläheisen kokonaiskuvan vuorovaikutuksen merkityksestä työyhteisön hyvinvoinnille sekä keinoista kohdata erilaisia ihmisiä rakentavasti. Kurssilla perehdyt muun muassa hyvän vuorovaikutuksen periaatteisiin, luottamuksen rakentamiseen, ratkaisukeskeiseen työskentelytapaan sekä toimivan työyhteisön pelisääntöihin ja psykologisen turvallisuuden vahvistamiseen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Varoituksen antaminen ja työsuhteen päättäminen
Esihenkilön työssä tulee eteen tilanteita, joissa työntekijän toimintaan on puututtava ja tarvittaessa edettävä varoitukseen tai työsuhteen päättämiseen. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeän kokonaiskuvan työsuoritukseen puuttumisen keskeisistä periaatteista ja palvelussuhteeseen liittyvistä menettelyistä. Kurssilla perehdyt muun muassa työvelvoitteiden rikkomiseen ja laiminlyöntiin, varoituksen antamiseen, työntekijän kuulemiseen sekä erilaisiin työsuhteen päättämistapoihin, kuten irtisanomiseen ja purkamiseen. Saat varmuutta toimia oikein haastavissa henkilöstötilanteissa ja noudattaa työnantajan velvollisuuksia esihenkilötyössä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Työkaluja tietotyössä jaksamiseen
Tietotyössä kuormitus on usein kognitiivista: keskeytyksiä, jatkuvaa tiedonkäsittelyä ja keskittymistä vaativia tehtäviä. Tämä verkkokurssi tarjoaa käytännönläheisen katsauksen kognitiiviseen ergonomiaan ja siihen, mitkä tekijät kuormittavat ajattelutyötä arjessa. Kurssilla perehdyt muun muassa keskittymistä heikentäviin tekijöihin, tauottamiseen, fyysisen aktiivisuuden merkitykseen sekä hybridityön vaikutuksiin jaksamiseen. Saat konkreettisia vinkkejä ja työkaluja, joiden avulla voit tukea omaa hyvinvointiasi ja suoriutumistasi kiireisessä tietotyön arjessa.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Työelämätaidot ja hyvä työkäyttäytyminen
Työyhteisön hyvinvointi syntyy arjen teoista ja vastuullisesta työkäyttäytymisestä. Tämä lyhyt kurssi tarjoaa tiiviin katsauksen keskeisiin työelämätaitoihin ja siihen, miten jokainen voi omalla toiminnallaan vahvistaa yhteistyötä ja työyhteisön ilmapiiriä. Kurssilla tarkastellaan muun muassa itsensä johtamisen ja yhteistyön taitoja, hyvän työkäyttäytymisen periaatteita sekä tilanteita, joissa työyhteisössä kohdataan haasteita tai ristiriitoja. Saat selkeän perustan rakentavaan työskentelytapaan ja toimivan työyhteisön tukemiseen arjen työssä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Tukea rekrytointitilanteeseen
Rekrytointi on työnantajalle merkittävä investointi, jossa onnistuminen vaikuttaa suoraan organisaation osaamiseen ja toimivuuteen. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeän kokonaiskuvan rekrytointiprosessin keskeisistä vaiheista ja siitä, mitä työnantajan tulee huomioida toimiakseen lainsäädännön mukaisesti. Kurssilla perehdyt muun muassa hakuilmoituksen laatimiseen, hakijoiden soveltuvuuden arviointiin, ansiovertailuun sekä valintapäätöksen tekemiseen ja palvelussuhteen alkamiseen. Saat käytännönläheiset perusteet onnistuneen ja oikeudenmukaisen rekrytointiprosessin toteuttamiseen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Sairauspoissaolot
Esihenkilöllä on laajat vastuut päivittäisessä toiminnassa ja tehtäväkenttään kuuluvat monenlaiset kysymykset, joista osa mielletään toisia helpommaksi. Usein mm. palautteen antaminen, konfliktien selvittäminen ja työsuoritukseen puuttuminen mielletään esihenkilön tehtäväkentän haastaviksi velvollisuuksiksi. Sairauspoissaolot kuuluvat työpaikkojen arkeen ja ovat esihenkilön työpöydällä käsiteltäviä kysymyksiä. Työnantajalla tulee olla selvä ohjeistus sairauspoissaolojen ilmoittamisesta, mutta työnantajakohtaisten ohjeistusten lisäksi sairauspoissaoloihin liittyy monia lakiin ja sääntelyyn perustuvia seikkoja.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Palautteen anto ja haastavat tilanteet
Palautteen antaminen, työsuoritukseen puuttuminen ja vaikeiden keskustelujen käyminen kuuluvat esihenkilön keskeisiin mutta usein haastavimpiin tehtäviin. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeät käytännön työkalut palautteen antamiseen ja haastavien henkilöstötilanteiden käsittelyyn. Kurssilla perehdyt muun muassa työsuoritukseen puuttumisen askelmerkkeihin, kannustavan palautteen merkitykseen sekä siihen, miten valmistautua haastavaan keskusteluun ja johtaa se rakentavasti. Saat varmuutta esihenkilötyön arjen tilanteisiin ja taitoja käsitellä vaikeitakin asioita rakentavasti työyhteisössä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Johtaminen ja strategiat Työelämätaidot Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Minä valmentavana esihenkilönä
Valmentava esihenkilö kysyy, kuuntelee ja kannustaa, ja auttaa tiimiä löytämään uusia oivalluksia, ratkaisuja ja ideoita. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeän johdatuksen valmentavaan johtamiseen ja esihenkilön rooliin vaikuttajana työyhteisössä. Kurssilla perehdyt muun muassa valmentavan esihenkilön toimintatapoihin, vaikuttavaan vuorovaikutukseen, tiimin kehittämiseen sekä siihen, miten esihenkilö voi tukea yksilöiden ja työyhteisön kehittymistä. Saat käytännönläheisiä työkaluja valmentavan otteen vahvistamiseen ja tiimin onnistumisen tukemiseen arjen johtamistyössä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Tiedonhallinta ja digi Työelämätaidot HR- ja palvelussuhdeasiat Viestintä, markkinointi ja asiakastyö
Etäkoulutus
Digikanava: Työntekijän Digiakatemia
Digikanavan Työntekijän Digiakatemia tarjoaa laajan verkkokoulutuskokonaisuuden, joka auttaa kehittämään työelämässä tarvittavia keskeisiä taitoja ja vahvistamaan ammatillista kasvua. Digiakatemia koostuu useista teema-alueista, kuten työhyvinvoinnista, viestinnästä ja vuorovaikutuksesta, digitaidoista, työnhallinnasta, asiakaspalvelusta, projektiosaamisesta sekä oman urakehityksen johtamisesta. Kurssit ovat suoritettavissa joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta, ja ne tukevat työntekijän osaamisen kehittämistä, työssä menestymistä ja ammatillista kehittymistä muuttuvassa työelämässä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Työelämätaidot Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Hyvinvoiva pomo - hyvinvoiva tiimi
Esihenkilön oma hyvinvointi vaikuttaa suoraan tiimin ilmapiiriin, työhyvinvointiin ja työn sujuvuuteen. Tämä verkkokurssi tarjoaa tutkittuun tietoon perustuvan katsauksen esihenkilöiden jaksamiseen sekä keinoihin tukea omaa ja tiimin hyvinvointia kiireisessä työarjessa. Kurssilla perehdyt muun muassa psykologisen turvallisuuden rakentamiseen, esihenkilön jaksamiseen sekä itsensä johtamisen ja priorisoinnin keinoihin. Saat käytännön työkaluja oman työhyvinvointisi vahvistamiseen ja tiimisi hyvinvoinnin tukemiseen.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Johtaminen ja strategiat Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Esihenkilön rooli työnantajan edustajana
Esihenkilö toimii työssään työnantajan edustajana ja vastaa monista oikeuksista, velvollisuuksista ja arjen johtamisteoista. Tämä verkkokurssi auttaa hahmottamaan esihenkilön roolin työnantajan edustajana sekä siihen liittyvät keskeiset vastuut ja toimintaperiaatteet. Kurssilla perehdyt muun muassa työnantajan direktio-oikeuteen, esihenkilön tehtäväkenttään, työntekijöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä tasapuolisen kohtelun ja syrjinnän kiellon periaatteisiin. Saat selkeän kokonaiskuvan esihenkilöroolista ja varmuutta toimia työnantajan edustajana arjen johtamistilanteissa.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Työelämätaidot HR- ja palvelussuhdeasiat Johtaminen ja strategiat Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Itsensä johtaminen
Itsensä johtaminen on keskeinen taito kiireisessä työelämässä, jossa ajankäytön hallinta, paineensietokyky ja jaksaminen korostuvat. Tämä verkkokurssi tarjoaa selkeän kokonaiskuvan itsensä johtamisen keskeisistä taidoista ja niiden merkityksestä työssä onnistumiselle. Kurssilla perehdyt muun muassa ajankäytön hallintaan, stressin ja resilienssin merkitykseen sekä keinoihin vahvistaa omaa jaksamista tietotyössä. Saat käytännönläheisiä työkaluja oman työn hallintaan ja hyvinvoinnin tukemiseen arjen työssä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Palvelussuhdeasioiden mestari kevät 2026
24.3.2026
-
28.5.2026
Kurssilla opit tehtävien avulla soveltamaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES) sekä työlainsäädäntöä vaativiin käytännön tilanteisiin. Kurssi sopii myös SOTE-sopimusta soveltavalle.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Esihenkilökoulutukset Johtaminen ja strategiat
Etäkoulutus
Esihenkilön rooli hyvinvointijohtamisessa
8.4.2026
-
8.4.2026
Vahvista esihenkilöosaamistasi ja opi johtamaan työhyvinvointia vaikuttavasti. Saat käytännön työkalut, joilla tuet tiimiäsi, parannat työilmapiiriä ja rakennat toimivan, hyvinvoivan työyhteisön.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Hallinto- ja lakiasiat HR- ja palvelussuhdeasiat Johtaminen ja strategiat Luottamushenkilötyö Sivistystoimi ja ammatillinen koulutus Kuntatekniikka
Lähikoulutus
KJ15 Kuntajohdon johtamisvalmennus
3.9.2026
-
11.12.2026
Kuntajohdon johtamisvalmennus on kuntien johtaville viranhaltijoille tarkoitettu korkeatasoinen valmennus, jossa tarjotaan uusia ideoita ja ajankohtaista tietoa kunta-alan huippuasiantuntijoiden johdolla. Valmennusohjelmassa pääset verkostoitumaan ja vertaisoppimaan. Suomen Kuntaliitto myöntää osallistuneille KJ-sertifikaatin, joka on julkinen tunnustus korkeatasoisista johtamisvalmiuksista. #KJvalmennus #FCG #Kuntaliitto
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
KVTES-mestari syksy 2026
15.9.2026
-
24.11.2026
KVTES-mestari -verkkokurssi on tiivis perehdyttämispaketti kunnan ja kuntayhtymän uudelle henkilöstölle, erityisesti esihenkilöasemassa oleville. Kurssilla pääset soveltamaan KVTES:n sopimusmääräyksiä tavallisiin käytännön tilanteisiin ja samalla etsimään tietoa oikeista lähteistä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Esihenkilökoulutukset
Etäkoulutus
Palvelussuhdeasioiden mestari syksy 2026
29.9.2026
-
3.12.2026
Palvelussuhdeasioiden mestari -verkkokurssilla opit tehtävien avulla soveltamaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES) sekä työlainsäädäntöä vaativiin käytännön tilanteisiin. Kurssi sopii myös SOTE-sopimusta soveltavalle.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Sivistystoimi ja ammatillinen koulutus HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
OVTES syventävä, ammatillinen koulutus
Tämä verkkokurssi on suunnattu ammatillisen koulutuksen parissa työskenteleville, jotka haluavat syventää osaamistaan OVTES-sopimuksen soveltamisessa. Kurssilla perehdyt tarkemmin OVTES:n keskeisiin määräyksiin ja niiden käytännön soveltamiseen, kuten palvelussuhteen alkamiseen ja päättymiseen, työaikaa ja palkkausta koskeviin sääntöihin sekä virantoimituksen keskeytyksiin. Saat vahvemman ymmärryksen sopimuksen tulkinnasta ja varmuutta käsitellä OVTESiin liittyviä tilanteita ammatillisen koulutuksen henkilöstö- ja hallintotyössä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Sivistystoimi ja ammatillinen koulutus HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
OVTES syventävä, yleissivistävä koulutus
Tämä syventävä verkkokurssi vie osaamisesi OVTES-sopimuksen soveltamisessa seuraavalle tasolle. Kurssilla perehdyt tarkemmin opetushenkilöstön palvelussuhteen keskeisiin kysymyksiin, kuten työaikaan, palkkaukseen sekä virantoimituksen keskeytyksiin ja muihin sopimuksen tulkintatilanteisiin. Saat syvempää ymmärrystä siitä, miten OVTES:n määräyksiä sovelletaan käytännössä yleissivistävässä koulutuksessa sekä varmuutta haastavampiin palvelussuhde- ja henkilöstöhallinnon tilanteisiin.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Esihenkilökoulutukset HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
Esihenkilöpassi
Esihenkilöpassi-verkkokurssilla opit tehtävien avulla ratkomaan tavallisimpia työssä kohtaamiasi tilanteita. Kurssin suoritusaika on 2 kk ja opiskelet kurssilla omassa tahdissasi. Mukaan voit ilmoittautua vaikka heti!
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Terveydenhuolto HR- ja palvelussuhdeasiat
Etäkoulutus
Lääkäreiden palvelussuhdeasiat
Lääkäreiden palvelussuhteisiin liittyy erityisiä työehtosopimuksia ja lainsäädäntöä, joiden tunteminen on tärkeää henkilöstöasioiden hoidossa. Tämä verkkokurssi tarjoaa tiiviin kokonaiskuvan lääkäreiden palvelussuhdeasioiden keskeisistä periaatteista ja käytännöistä. Kurssilla perehdyt muun muassa palvelussuhteen alkamiseen ja palkkaukseen, työaikaan, vuosilomiin ja virkavapaisiin sekä virkasuhteessa tapahtuviin muutoksiin. Saat selkeän perustan lääkäreiden palvelussuhteisiin liittyvien henkilöstöasioiden ymmärtämiseen ja soveltamiseen käytännön työssä.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
Tekoäly Esihenkilökoulutukset Johtaminen ja strategiat Työelämätaidot HR- ja palvelussuhdeasiat Hallinto- ja lakiasiat Tiedonhallinta ja digi
Lähikoulutus
Tekoäly kunnissa 2026
23.4.2026
-
24.4.2026
Kuntien tekoälyajankohtaispäivät kokoavat Helsinkiin johdon, esihenkilöt ja asiantuntijat siirtämään tekoälypuheen teoiksi. Ohjelma tarjoaa selkeän tiekartan strategiasta ja hallintamallista aina arjen konkreettisiin työkaluihin ja agentteihin. Opit johtamaan muutosta, varmistamaan tietoturvan ja kehittämään henkilöstön osaamista edelläkävijöiden esimerkkien avulla. Tule verkostoitumaan ja viemään tekoälyn hyödyntäminen kunnassasi uudelle, systemaattiselle tasolle.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat
Lähikoulutus
Ennakkoperintäpäivä
26.11.2026
-
26.11.2026
Ennakkoperintäpäivä on ajankohtaispäivä ennakkoperinnästä ja työeläkevakuuttamisesta palkanlaskennan esihenkilöille ja palkanlaskijoille. Koulutuspäivässä käsittelemme vuodenvaihteen ajankohtaisimmat verohallinnon ja työeläkevakuuttamisen asiat.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat
Lähikoulutus
Ennakkoperintäpäivä
3.12.2026
-
3.12.2026
Ennakkoperintäpäivä on ajankohtaispäivä ennakkoperinnästä ja työeläkevakuuttamisesta palkanlaskennan esihenkilöille ja palkanlaskijoille. Koulutuspäivässä käsittelemme vuodenvaihteen ajankohtaisimmat verohallinnon ja työeläkevakuuttamisen asiat.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat
Hybridikoulutus
Ennakkoperintäpäivä
9.12.2026
-
9.12.2026
Ennakkoperintäpäivä on ajankohtaispäivä ennakkoperinnästä ja työeläkevakuuttamisesta palkanlaskennan esihenkilöille ja palkanlaskijoille. Koulutuspäivässä käsittelemme vuodenvaihteen ajankohtaisimmat verohallinnon ja työeläkevakuuttamisen asiat.
Lue lisää ja ilmoittaudu
Image
HR- ja palvelussuhdeasiat Esihenkilökoulutukset
Lähikoulutus
Rekrytoija 2026
11.11.2026
-
12.11.2026
Kuntien ja hyvinvointialueiden rekryammattilaisten ykköstapahtuma Rekrytoija. Luvassa on tuttuun tapaan mielenkiintoisia puheenvuoroja, mukavia kohtaamisia ja iloista iltaohjelmaa. 
Lue lisää ja ilmoittaudu

 

  

 

 

   Koulutuspäällikkö

    Marianne Pajunpää

    marianne.pajunpaa@fcg.fi

  

 

 

 

  Koulutuspäällikkö  

   Tarja Heikkinen

   tarja.heikkinen@fcg.fi

Etkö löytänyt etsimääsi? Vai kiinnostaisiko organisaatiokohtainen koulutus?

Kysy myös tilauskoulutuksista, jotka toteutamme asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan.
Ota yhteyttä: asiakkuuspäällikkö Leena-Kaisa Pantsu, etunimi.sukunimi@fcg.fi, puh. 050 466 2905